Roska-auton kuljettajat järkyttyivät, kun jäteauton uumenista kuului uikutusta – roskapussin sisältä paljastui karmea yllätys
Roska-auton kuljettaja Bobby Brooks koki elämänsä järkytyksen rutiininomaisella ajoreitillään. Brooksin sokista uutisoi CNN.
Päivä oli kuten mikä tahansa keskiviikko. Roska-autolla sekajätteitä keränneet Yhdysvaltojen Michiganissa asuvat Bobby Brooks ja autoa kuljettanut Trevor Manning havahtuivat kuitenkin jäteauton uumenista kuuluneeseen erikoiseen ääneen.
– Luulin äänen tulevan rotasta tai muusta jyrsijästä, Brooks kertoi CNN:n mukaan.
Karmea totuus kuitenkin paljastui, kun yhden roskapussin sisältä näkyi koiranpennun kasvot. Videolla on nähtävissä, kuinka Brooks sukeltaa roskasäiliöön pää edellä ja nostaa noin kaksiviikkoisen koiranpennun syliinsä.
– Jos en olisi kuullut pennun vikinää, olisi se liiskautunut kuoliaaksi jätepuristimessa, Brooks kauhistelee.
Lue myös: Koskettava hetki: Koiranpentu hautautui raunioihin Donetskissa – pelastettiin kivimurskan seasta
Epäilty pidätetty
Manningin ja Brooksin alkushokki vaihtui helpotukseksi, kun koiranpentu vaikutti kaikesta huolimatta hyvinvoivalta.
Videon tekohetkellä koiranpennun kohtalosta ei ollut vielä tietoa, mutta sittemmin on selvinnyt, että pentu elää ja voi hyvin. Pennun roskakoriin hylännyt julmuri sen sijaan on pidätetty ja hän saa rikoksestaan rangaistuksen.
Manningilla ei riitä ymmärrystä sellaista ihmistä kohtaan, joka kykenee moiseen julmuuteen.
– Miksei hän antanut koiranpentua pois tai luovuttanut eläintesuojeluun? Eläimen roskiin heittäminen on sekopäistä.
Uusimmat
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
Lataa lisää