Robin Lod teki joukkueensa ensimmäisen maalin, kun Minnesota United otti 2–0-voiton Los Angeles Football Clubista Yhdysvaltain MLS-jalkapalloliigassa.
Lod laukoi joukkueensa johtoon ottelun 16. minuutilla vapaapotkun jälkitilanteessa. Oikeaan yläkulmaan painunut maali oli Lodin kauden toinen.
Lodin lisäksi Teemu Pukki oli Minnesotan aloituskokoonpanossa. Lod pelasi 61 minuuttia ja Pukki 70.
Minnesotan 2–0-maalin laukoi 88. minuutilla Bongokuhle Hlongwane. Minnesota oli voittanut Los Angelesin edellisen kerran vuonna 2019.
Minnesota on voittanut neljästä ottelustaan kolme ja johtaa MLS:n länsilohkoa.
Uusimmat
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää