RKP:n Otto Andersson tavoittelee puolueen puheenjohtajuutta. Nyt puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimiva Andersson kertoi asiasta tänään tiedotustilaisuudessaan.
RKP:n puheenjohtajakisa käynnistyi toden teolla helmikuun lopulla, kun puoluetta pitkään johtanut Anna-Maja Henriksson ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta. Hän on toiminut puheenjohtajana vuodesta 2016 asti ja kertoi tammikuussa asettuvansa ehdolle kesän eurovaaleihin.
Aiemmin halustaan puheenjohtajan pallille on kertonut eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz. Paikan tavoittelua on kertonut harkitsevansa myös Henrik Wickström, yksi RKP:n varapuheenjohtajista.
RKP:n uusi puheenjohtaja todennäköisesti valitaan puoluekokouksessa kesäkuun puolivälissä, mutta sitä varten on mahdollista myös pitää ylimääräinen puoluekokous syksyllä. Asia varmistunee lähiviikkoina.
Uusi puheenjohtaja saa paljon sananvaltaa siinä, miten jaetaan puolueen ministerisalkut pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksessa. Puheenjohtaja saa kuitenkin samalla johdettavakseen puolueen, jota hiertää hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa ja jonka kannatusta hallitustyöskentely näyttää viime aikoina rokottaneen.
Uusimmat
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti on erittäin todennäköisesti kuollut – vuorenhuippuun törmänneen helikopterin turmapaikka löytynyt: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
Lataa lisää