Viiden asunnon rivitalorakennus tuhoutui täysin tulipalossa Kotkassa tiistai-iltana, kerrottiin Kymenlaakson pelastuslaitokselta STT:lle.
Rakennuksesta pääsi pois 13 ihmistä eikä palosta koitunut henkilövahinkoja, kertoi päivystävä palomestari Jaakko Hämeenniemi yhdeksän aikaan illalla.
– Kaikki pääsivät pois sieltä, se on tässä tärkein juttu.
Hän kertoi pelastuslaitoksen siirtyvän sammutustöissä jälkivartiointivaiheeseen. Pelastuslaitos vartioi Hämeenniemen mukaan palopaikkaa yötä myöten.
– Kyllä se (palo) alkaa olla siinä kunnossa, ettei siitä enää leviä, palomestari sanoi.
Pelastuslaitos sai hälytyksen Mahlamäentiellä syttyneestä rakennuspalosta alkuillasta hieman ennen kello seitsemää.
Hämeenniemellä ei illalla ollut tietoja palon syttymissyystä. Hänen mukaansa syttymissyytä tutkii poliisi.
Uusimmat
-
12:43
Oleksander Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:40
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
Lataa lisää