Riku Niemiseltä repesi takareisi Spede-elokuvan kuvauksissa: "Opin, etten ole enää nuori"
Näyttelijä Riku Nieminen tekee Pertti ”Spede” Pasasen roolin elokuvassa Spede.
Näyttelijä Riku Nieminen, 36, on tutustunut edesmenneen Pertti ”Spede” Pasasen elämään hyvin syvällisesti, sillä hän näyttelee Pasasta elokuvassa Spede. Teos keskittyy Pasasen ja hänen lähipiirinsä elämään ja uraan 1960–1970-luvulla. Pasanen kuoli 71-vuotiaana syyskuussa 2001.
– Roolityön perusteella Spede oli monitahoinen, yhdistelmä kärsimättömyyttä ja kunnianhimoa. Tämä näkyi niin, ettei Spede jaksanut olla paikoillaan oikein missään tilanteessa ja ajatukset olivat aina muualla kuin siinä hetkessä. Piti omistaan huolta, mutta oli talenteistaan myös äärimmäisen mustasukkainen. Oletti, että hänellä on oikeus käyttäytyä tietyllä tavalla ja käyttää valtaa toksisesti, mihin myös viitataan tässä elokuvassa, Nieminen kertoi MTV Uutisille elokuvan mediatilaisuudessa 7. syyskuuta.
Elokuvassa nähdään voimakkaita tunteita laidasta laitaan, ja Nieminen kuvaileekin kohtausten tekemistä intensiiviseksi.
– Olen lähes jokaisessa kohtauksessa. Kuvasimme päivittäin kuusi viikkoa putkeen: kolme viikkoa Liettuassa ja kolme Suomessa. Kyllä siinä pääsi orvaskedelle itsekin tunteiden kanssa.
Rooli Juice Leskisenä muutama vuosi sitten haihdutti paineet toisen ”suurmiehen” esittämisestä.
– Leffassakin viitataan siihen, kun yhteen suuntaan kumartaa, niin toiseen pyllistää. Kaikkia ei voi miellyttää. Sillä tavalla oli jopa rohkeampikin mieli lähteä tekemään Speden tausta- ja roolityötä.
”Nuoruudessani Spede oli minulle keski-iän ylittänyt, kärttyinen mies Speden Speleissä”
Pasanen oli Mensan jäsen ja pääsi valtiotieteelliseen lukemaan valtio-oppia.
– En ole Mensan testeissä käynyt, mutta saatan olla älyltäni hiukan heikompi kuin Spede. Se kuului hänen puheessaankin, että mieli meni nopeammin kuin suuvärkki. Siitä tuli tämän hänen jatkuva ähinänsä ”eh, eh”, että hän etsi sanoja ja sitä, miten pukisi ajatuksensa mahdollisen hyvään pakettiin ymmärrettävästi ja tehokkaasti. Valitettavaa on, että älykkäämpää ei voi näytellä kuin itse on tai se on hyvin haastavaa, Nieminen kertoi.
Niemisen yllätti Pasasen roolityössä, aivan kuten Leskisenkin roolissa, kaiken materiaalin laajuus: mitä kaikkea Pasanen elämänsä aikana tekikään. Hän tajusi, että se, mitä hän lapsena Speden Speleissä näki, oli vain jäävuoren huippu.
– Nuoruudessani Spede oli minulle keski-iän ylittänyt, kärttyinen mies Speden Speleissä, joka otti kaiken mielestäni vähän liian tosissaan. Ihmettelin, että mikä tämä ohjelma on. Miksi tällaista tehdään? Kun perehdyin materiaaliin, johon tämä elokuva sijoittuu, niin yllätti, että siellä hän väänsi varieteeta ja sketsiohjelmaa vaikka kuinka kauan ennen Speden Spelejä.
Huolellinen perehtyminen ei kuitenkaan säästänyt Niemistä haavereilta. Erityisesti hän oppi roolistaan sen, että kannattaisi venytellä vasenta takareittä enemmän.
– Napsautin sen yhdessä tanssikohtauksessa leffan alkupuolella. Tein sen saman uudestaan kuvauksissa revenneellä takareidellä 14 kertaa. Olisi pitänyt lämmitellä huolellisemmin, eikä mennä niin innoissaan. Sen opin, etten ole enää nuori.
Nieminen kuitenkin onnistui toistamaan spagaattiliikettä uudelleen ja uudelleen.
– Sillä tavalla, että tekee spagaatin toisella jalalla ja pyytää tuotantotiimiltä paljon särkylääkettä, Nieminen naureskeli.
Spede-elokuva saa ensi-iltansa 29. syyskuuta. Sen on ohjannut Aleksi Delikouras, ja rooleissa nähdään myös Aku Sipola (Vesa-Matti Loiri), Mikko Töyssy (Simo Salminen), Minka Kuustonen (Pirjo Pasanen) sekä Joonas Nordman (Ere Kokkonen).
Katso videolta, minkälaista Riku Niemisen mielestä oli kuvata Spede-elokuvaa myös Liettuassa.
Uusimmat
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
Lataa lisää