Rakastettu Salkkarit-hahmo palaa vihdoin sarjaan! Äidin ja pojan pieni ikäero aiheuttaa hilpeitä tilanteita kuvauksissa
Elina Taalasmaan hahmo palaa Salatut elämät -sarjaan Inna Tähkäsen näyttelemänä.
Salatut elämät -sarjan tekijät paljastivat tammikuussa, että ruutuun palaa pian yksi sarjan alkuperäisistä hahmoista.
Fanien odotus palkitaan nyt, sillä Elina Taalasmaan paluu nähdään televisiossa maanantaina 13. huhtikuuta.
Tuttu hahmo on kuitenkin muuttunut vuosien saatossa, sillä näyttelijä vaihtuu. "Uutena Elinana'' nähtävä näyttelijä Inna Tähkänen myöntää jännittävänsä hiukan hetkeä.
– En ole nähnyt jaksoja itsekään! Jännittää, mitä sinne on valittu ja miltä hahmo näyttää! hän paljasti MTV Uutisten haastattelussa noin kuukausi ennen h-hetkeä.
Palauteryöppyä ennen ensiesiintymistä televisiossa ei ole vielä tullut juurikaan – joskin Elinan paluun ajankohta on kiinnostanut monia,
– Ei ole vielä lähtenyt käsistä, mutta saa nähdä, mitä huhtikuu tuo tullessaan, Tähkänen hymyilee.
Haastatteluhetkellä 12. maaliskuuta takana oli noin 1,5 kuukautta Salkkareiden kuvauksia. Tähkänen kehui vuolaasti uutta työyhteisöään.
– Täällä on ihana yhteisö, on todella kivaa tulla töihin! hän iloitsi.
29-vuotias Tähkänen on todellisuudessa vain muutaman vuoden vanhempi kuin Elinan pojan Tale Taalasmaan roolia näyttelevä Emil Hallberg. Tähkänen kertoo, että pieni ikäero on aiheuttanut kuvauksissa koomisia tilanteita näyttelijöiden kesken.
Hän kuitenkin toivoo, että meikki ja vaatteet saavat äidin ja pojan välisen ikäeron näyttävään luontevalta.
– Koen, että Elinan meikki ja hiukset tekevät minusta vanhemman näköisen. Samoin hiustenväri, Tähkänen sanoo ja paljastaa, että hänet on aiemmin totuttu näkemään vaaleahiuksisena.
Kuinka Tähkänen on valmistautunut rooliinsa ja miten paljon vaikutteita hän on imenyt alkuperäisestä Elinasta? Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta!
Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30! Viikon jaksot ovat katsottavissa ennakkoon C Moressa.
Uusimmat
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:25
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
Lataa lisää