Possen tulevan kauden kuvaukset ovat käynnissä – tätä on luvassa!
Perjantai-iltojen suosikkisarja Posse palaa ruutuun jälleen syksyllä.
Posse palaa Maikkarin perjantai-iltoihin yhdellä paluumuuttajalla täydennettynä. Tutut posselaiset Jaakko Saariluoma Jarppi Leppälä, Kalle Lamberg, Viivi Pumpanen, HP Parviainen ja viime kaudella mukaan jengiin liittynyt Veronica Verho levittävät jälleen positiivisen anarkian ilosanomaa, tällä kertaa yhdessä Aku Hirviniemen kanssa!
Tulevan kauden kuvaukset ovat täydessä tohinassa. Posse sekä kaudella vierailevat tähdet ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa tiuhaan tahtiin kuvia ja videoita kulissien takaa.
Mukana kaudella nähdään muun muassa Laura Lepistö, joka pääsee kuvansa mukaan lyömään ykkösellä sisään HP Parviaisen sekä Aku Hirviniemen kanssa.
– Täänks hilpeestä sporttipäivästä! Vaikka lyhyeksihän se jäi 3x3 holarilla teeman mukaisesti, hän kirjoittaa kuvansa yhteydessä.
Kaudella nähdään myös toinen urheilutähti, nimittäin Tanssii Tähtien Kanssa -voittaja Edis Tatli piipahti kuvauksissa.
Posseen tällä kaudella liittynyt Aku Hirviniemi jakoi omalla Instagram-tilillään myös perjantaina uuden kappaleensa julkaisseen Robinin kuvan, joka hänkin vilahtaa tulevalla kaudella.
Posse MTV3-kanavalla syksyllä!
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää