Pilvi Hämäläinen nimeää Suurmestari-tehtävän, joka on hänen mielestään ylitse muiden: "Kaikki näyttivät niin typeriltä tehdessään sitä"
Pilvi Hämäläinen nimeää suosikkinsa Suurmestari-tehtävistä.
Hulvaton Suurmestari-ohjelma pyörii parhaillaan televisiossa neljännen tuotantokauden jaksoin. Uudella kaudella vakiokilpailijoiden virkaa toimittavat Fathi Ahmed, Pirjo Heikkilä, Kalle Lamberg ja Eija Vilpas. Suurmestarina nähdään tuttuun tapaan Jaakko Saariluoma ja ohjelman tuomarina Pilvi Hämäläinen.
Hämäläinen on toiminut tuomarina kaikilla neljällä Suurmestari-kaudella. Hän on saanut seurata sivusta kymmeniä ja taas kymmeniä hullunkurisia tehtäviä, joita kilpailijat ovat toteuttaneet mitä luovimmilla tavoilla.
Hämäläinen kertoo MTV Uutisille, että etenkin yksi Suurmestari-tehtävä on ollut hänen mielestään ylitse muiden. Kyseisessä tehtävässä kilpailijoiden tuli laittaa housut jalkaan koskettamatta niihin käsillä.
– Se tehtävä oli niin älytön ja kaikki näyttivät niin typeriltä tehdessään sitä. Oli niin ihanaa, kun ihmiset tekivät sitä niin vakavissaan. Minka Kuustonen pääsi siitä aika kuivin jaloin, koska hän sai todella helposti ja hyvin sen tehtyä, mutta oli kyllä upeaa, kun siinä oli niin upeita ja erilaisia suorituksia, hän jatkaa.
Katso tehtävä yllä olevalta videolta!
Suurmestari lauantaisin MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla klo 20. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää