Pekka Pouta: Hyvin lämmintä ilmaa nousee Suomeen – tätä se tarkoittaa
Luvassa on pilvinen viikko, toteaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.
Uudellemaalle on luvassa maanantaina sateita: lunta, räntää, jäätävää sadetta ja vettä. Lämpöasteet kohoavat hädin tuskin plussan puolelle.
– Harmaalta ja vähän syksyisen oloiselta näyttää, toteaa Pouta.
Läntiseen osaan maata sadealue ei sen sijaan ulotu, joten aurinkokin voi siellä päästä pilkahtamaan.
Pohjoisessa lauha tuuli nostaa vielä maanantaina asteita nollan tienoille, mutta tiistaina tuuli kääntyy puhaltamaan Ruotsista viileämpää ilmaa. Lapissa tiistain vastaisena yönä käydään 4–9 asteen pakkaslukemissa.
Tiistaina sateet ovat jo väistyneet Venäjän puolelle ja aamu alkaa sumuisena, Pouta kertoo.
Sää jatkuu keskiviikkona samansuuntaisena: pilvisen harmaata ja aste tai pari plussan puolella.
Kuukausiennuste hohkaa punaisena
Koko viikkoa Pouta luonnehtii pilvipoutaiseksi ja lämpimäksi.
– Korkeapaine on lähestymässä Suomea ja se pitää Etelä- ja Itä-Suomen vähäsateisena. Sieltä nousee myös hyvin lämmintä ilmaa, joten tämä ja ensi viikko näyttävät hyvin lämpimiltä. Etelä-Suomen lumet ovat täyttä vauhtia sulamaan päin tällä viikolla.
Lämpöaalto näkyy myös punaisena hohkaavassa kuukausiennusteessa.
– Tämä ei tarkoita mitään ihme hellettä, vaan juuri sitä nollasäätä, Pouta huomauttaa ja viittaa kuukausiennusteen värityksen kertovan erosta keskimääräisiin lämpötiloihin.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää