Pamela Andersonista ja Tommy Leestä sarja – tältä näyttää Lily James legendaarisena povipommina
Lily James ja Sebastian Stan nähdään tulevassa sarjassa Pamela Andersonina ja Tommy Leenä.
Viime vuoden lopussa uutisoitiin, että povipommi Pamela Andersonista ja muusikko Tommy Leestä työstetään parhaillaan sarjaa.
Hulu-palvelun tulevassa sarjassa Pamela Andersonina nähdään muun muassa The Mamma Mia! Here We Go Again -elokuvassa loistanut Lily James. Tommy Leen saapaissiin hyppää Marvelin Avengers-elokuvasaagasta tuttu Sebastian Stan. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Seth Rogen, Taylor Schilling ja Nick Offerman.
Deadline-sivuston mukaan kahdeksanosainen sarja keskittyy aikaan, jolloin kaksikon kuvaama seksivideo levisi maailmalle ja sitä seuranneeseen skandaaliin.
Sarja kuvauksista on levinnyt julkisuuteen ensimmäisiä otoksia. Kuvissa James nähdään Andersonin legendaarisessa hiustyylissä.
Anderson ja Mötley Crüe -yhtyeestä tuttu Lee avioituivat Meksikossa vuonna 1995 vain muutaman päivän seurustelun jälkeen. Pariskunnalla on kaksi lasta, Brandon, 24, ja Dylan, 23. Pariskunta erosi lopulta vuonna 1998.
Anderson ja Lee joutuivat kohun keskelle, kun heidän entinen työntekijä varasti parin kuvaaman nauhan. Anderson sanoi viime vuonna, ettei kyseessä ollut aikuisviihdevideo, vaan kokoelma parin lomista, joilla he olivat alasti.
Lähde: People
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää