Pääseekö Suomi Euroviisujen finaaliin? Näin asiantuntijat ennustavat
Suomelle povataan finaalipaikkaa Euroviisuissa.
Vedonlyöjät pitävät Suomen Windows95manin finaalipaikkaa Euroviisuissa suhteellisen varmana. Samoilla linjoilla ovat vieraileva tutkija Janne Mäkelä Taideyliopistosta ja mediatutkija Mari Pajala Turun yliopistosta.
– Jos Suomi ei pääse finaaliin, se on todella suuri pettymys. Kyllä se sillä tavalla on huomiota herättänyt. Se on myös jakanut tunteita, mikä on tällaisen huomiotalouden kannalta hyvä merkki, Mäkelä sanoo.
Semifinaaleissa jatkoonmenijät päättää yksin yleisö. Finaalissa mukana on raati. Moni kappale myös kilpailee Suomen kanssa samoista äänistä, Pajala huomauttaa.
– Mutta en usko, että se ihan viimeisille sijoille kuitenkaan jää.
Suomessa Windows95man ei pyörinyt Uuden musiikin kilpailun voittajaveikkauksissa ennen kuin lavaesitys räjäytti pankin. Pajala arvioi, että esityksen huumori voi vedota hyvin esimerkiksi Britanniassa, jossain muualla taas huonommin.
– Sinänsä siinä on sellaista huumoria, joka voi kyllä ylittää kulttuuri- ja kielirajoja, Pajala pohtii.
Mäkelä epäilee, että housuttomuudella flirttailu voi karkottaa varsinkin konservatiivisimpia äänestäjiä. Hän veikkaa silti, että esityksellä on mahdollisuudet jopa kymmenen parhaan joukkoon.
Tutkijoiden mukaan Suomella on tällä hetkellä maine omaperäisten esitysten viisumaana. Mäkelän mielestä nykyhetkessä on siinä mielessä kaikuja 1980-luvulta.
– Suomella oli silloin vähän tämmöinen maine, että täältä lähetetään kummallisia esityksiä, kuten Riki SorsanReggae OK ja KojonNuku pommiin.
Erona on kuitenkin se, että tällä kertaa omaperäisyydellä on saatu myös menestystä, Mäkelä huomauttaa.
Katso videolta, miten Euroviisut etenevät Suomen osalta.
Uusimmat
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
Lataa lisää