Oslon lauantaisesta väkivallanteosta epäilty mies on tunnustanut tekonsa, kertoo miehen asianajaja.
Poliisin mukaan miestä epäillään törkeästä pahoinpitelystä.
Oslossa lauantaina tapahtuneessa väkivallanteossa epäillyn lisäksi ainakin neljälle ihmiselle syntyi vammoja.
Yhden henkilön vammat olivat vakavia, mutta eivät hengenvaarallisia.
Poliisin mukaan epäilty tekoväline on ollut viidakkoveitsi.
Poliisin arvion mukaan välikohtaus saattoi alkaa erimielisyyksistä, jotka liittyivät anniskeluravintolan sisälle pääsemiseen.
Poliisi ei usko tapahtuneen liittyvän mitenkään kaupungissa järjestettyihin Pride-tapahtumiin.
Uusimmat
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
Lataa lisää