Orpo MTV:lle: Suomi osallistuu 30 miljoonalla eurolla Ukrainan tykistöammushankintoihin
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa, että Suomi osallistuu 30 miljoonalla eurolla Ukrainalle suunnattuun Euroopan valtioiden yhteiseen tykistöammushankintaan.
Satoja tuhansia ammuksia hankitaan Euroopan unionin ulkopuolelta, koska EU ei ole pystynyt toimittamaan Ukrainalle lupaamaansa miljoonaa tykistöammusta.
– Tsekin tavoite alkaa olla kokonaan täytetty. Annamme rahaa siitä huolimatta, että olemme aseellisesti suoraan auttaneet Ukrainaa kokoomme nähden suhtautettuna aivan kärkipäässä Euroopassa. Tykistöammushankinta on tärkeää ja juuri se mitä Ukraina tarvitsee, Orpo perustelee.
Hallitus ei taivu lakkojen edessä
SAK:n ja ammattiliittojen poliittinen lakko on pysäyttänyt Suomen viennin ja tuonnin. Lakossa olevien laitosten lisäksi tehtaita joudutaan sulkemaan ympäri Suomen.
– Tässä painostetaan hallitusta muuttamaan ohjelmaansa, luopumaan tavoitteistaan. Ja totta kai huolettaa tämä tilanne, Orpo sanoo.
Orpo painottaa, että lakoilla ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan hallituksen ja sen ohjelman keskeiseen ytimeen, mutta näiden hankkeiden ympärillä voi koko ajan neuvotella.
– Nyt ei ole mielestäni lakkoilun aika, sillä nämä uudistukset on saatava maaliin. Neuvottelupöytä on katettu.
Ay-liike ei kuitenkaan ole ollut kolmikantaneuvotteluihin tyytyväinen.
– Tuntuu siltä, että neuvottelemista olisi vain se, että hallitus luopuisi näistä keskeisistä tavoitteistaan, Orpo harmittelee.
Miljardiluokan sopeutustoimia
Pääministeri perustelee hallituksen päätöksiä työllisyydellä, taloudella ja velkaantumisen hillitsemisellä.
Huhtikuun kehysriihessä hallitus tuskailee jälleen liian suurten menojen ja liian pienten tulojen kanssa.
– Se gäppi on aivan valtava. Me tehtiin kuuden miljardin sopeutusohjelma keväällä Säätytalolla hallitusohjelmaneuvotteluissa. Se ei riitä. Me joudutaan miljardiluokassa sopeuttamaan vielä lisää ja sitä työtä nyt tehdään.
Uusimmat
-
07:25
Tulvakaaos jatkuu Brasiliassa – yli 140 ihmistä kuollut
-
07:10
Saksan Scholz tänään Pohjoismaiden vieraana – pöydällä painavia asioita, ja muistissa Stubbin sanat
-
07:03
Leijonien MM-joukkueessa on hyvin erikoinen piirre – Jukka Jaloselta herkullinen ennustus nuorista nimistä
-
06:45
Presidentti ja pääministeri vastakkain Liettuan vaaleissa
-
06:41
Leijonien luottomieheen kohdistettiin törkeä teko – ei ole kokenut vastaavaa urallaan: "Tosi vaarallinen"
-
06:29
Tästä syystä lentokoneessa tulee käyttää turvavyötä koko ajan istuessa
-
06:29
Laillisuusvalvoja jyrähtää: Sairaalassa iäkkäitä potilaita, jotka eivät pääse ulos kuukausiin
-
06:28
Floridalle jättimäinen voitto: Aleksander Barkov iski ratkaisun näyttävällä tavalla
-
06:12
Suomalaisten ahdinko lisääntyy: Apua hakevia asuntovelallisia on entistä enemmän
-
06:06
Microsoft tekee jättisijoituksen Ranskaan
-
06:01
Ex-kiekkotähden puhelimeen kilahti viesti, joka poiki satumaiset voitot – "Onko nyt se päivä mistä puhuttiin?"
-
05:59
Blinken varoittaa: Laaja hyökkäys Rafahiin ei kukistaisi Hamasia
-
05:50
Pöllönpoikaset joutuivat elämänsä kiipeliin historiallisessa kartanossa – seurasi hurja pelastusoperaatio
-
05:45
Koulurakennuksessa tulipalo Kempeleessä – poliisi epäilee tuhopolttoa
-
05:36
Yksityisellä opetusalalla alkaa lakko
-
05:18
USU: Väärinkäytösepäilyjen määrä Puolustusvoimissa kaksinkertaistui
-
05:07
Putin esittää: Shoigu Venäjän turvallisuusneuvoston johtoon
-
05:00
MT-kysely: Vornasen ampumatapauksella vaikutusta monien äänestyskäyttäytymiseen
-
02:00
Työvoimapula riivaa hyvinvointialueita – oleellisista osaajista kova pula
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää