Olympiavoittajan väitetään kuuluvan terroristijärjestöön – Tokion kisojen ympärillä kuohuu

Ihmisoikeusjärjestö United for Navid väittää Tokiossa olympiakultaa voittaneen iranilaisen pistooliampujan Javad Foroughin kuuluvan terroristijärjestöön. 

United for Navid -järjestö perustettiin puolustamaan ihmisoikeuksia iranilaispainija Navid Afkarin teloituksen jälkeen. Se vaatii nyt kansainvälistä olympiakomiteaa KOK:ta järjestämään välittömän tutkinnan iranilaisampuja Javad Foroughia, 41, koskien. Järjestö myös vaatii KOK:ta riistämään Foroughilta tämän lauantaina 10 metrin ilmapistooliammunnassa voittaman olympiakullan ainakin tutkinnan ajaksi.

Foroughi on muun muassa saksalaislehti Bildin mukaan Iranin vallankumouskaartin pitkäaikainen jäsen. Yhdysvallat on julistanut Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöksi. 

United for Navid kuvasi tiedotteessaan, että Iranin vallankumouskaarilla on historiaa väkivallasta, ja se on tappanut "iranilaisten ihmisten ja mielenosoittajien lisäksi viattomia ihmisiä Syyriassa, Irakissa ja Libanonissa".

Vallankumouskaartin on määrä suojata Iranin islamilaista valtiojärjestystä muun muassa sotilaskaappauksia ja toisinajattelijoita vastaan.

United for Navid tiukkana

Javad Foroughi työskentelee Iranin valtiollisen median mukaan sairaanhoitajana Iranin vallankumouskaartin sairaalassa maansa pääkaupungissa Teheranissa. Hän on myös kertonut mediassa ajastaan Syyriassa, jossa Iranin vallankumouskaartin Quds-joukot taistelivat Syyrian diktaattorin Bashar al-Assadin puolella. Foroug oli sanojensa mukaan palveluksessa valmistautumassa "vastahyökkäyksiin".

Tokion palkintoseremoniassa Foroughi tervehti ja kiitti Bildin mukaan Iranin vallankumousjohtaja Ali Khameneita.

United for Navid kirjoitti, että KOK osallistuu "terrorismin tukemiseen ja ihmisoikeusrikkomuksiin", jos se ei ryhdy toimiin Foroughin suhteen. United for Navid luonnehti "terroristijärjestön jäsenen palkitsemista olympiakullalla kuvottavaksi loukkaukseksi urheilijoita ja olympialaisten ihanteita kohtaan".

Oikeus osallistua

Bild esitti kysymyksen, miksi Foroughi sai osallistua olympialaisiin. KOK antoi vastauksen, jossa se kertoi, että karsinnoista olympialaisiin selviytyneillä ja kansainvälisiä sääntöjä noudattavilla urheilijoilla on oikeus osallistua, jos heidän maansa valitsevat heidät kisoihin.

– Mukana on monista valtioista useita urheilijoita, jotka ovat maidensa armeijan jäseniä, KOK lisäsi.

Lue myös:

    Uusimmat