"Olen iloinen, kiitollinen ja hämmentynyt" – 55 000 euron lahjoituksen saanut järjestö tulee muistamaan Metallican eleen ikuisesti
Auttaminen on Hope ry:lle erittäin tärkeää. Nyt heidän arvokas työnsä on noteerattu Yhdysvalloissa asti.
Vähävaraisia lapsiperheitä auttavan Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila tunsi kiitollisuutta, kun tieto maailmankuulun rock-yhtyeen 55 000 euron lahjoituksesta tuli.
– Olin iloinen, kiitollinen ja hämmentynyt yhtä aikaa, Hostila iloitsee.
Järjestö sai tietää tulevasta lahjoituksesta kesäkuussa, mutta varsinainen summa selvisi järjestölle eilen lahjoitustilaisuudessa.
Summalla tuetaan lasten harrastustoimintaa
Hostila hämmästelee itsekin, kuinka juuri Hope ry valikoitui Metallican lahjoituskohteeksi. Rock-yhtyeen kiinnostuksen etusijalla oli lasten tukeminen.
Hope ry:llä on 20 paikallistoimijaa Suomessa. Lahjoitusvarat jaetaan toimijoille tarpeen mukaan ja varat käytetään lasten harrastustoimintaan.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Näkyvyys lisäsi yhteydenottoja
Lahjoituksen myötä järjestö ja sen toiminta on saanut paljon näkyvyyttä ja Hostila kertoo, että yhteydenottopyyntöjä on tullut sekä avuntarvitsijoilta että vapaaehtoisiksi haluavilta.
Hostila toivoo, että järjestön toimintaa ei tarvittaisi ikuisesti, mutta niin kauan kuin avulle on tarvetta, niin Hope ry auttaa parhaansa mukaan.
Uusimmat
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
Lataa lisää