Nyt puhuu Weekend-festivaalin promoottori erikoisesta lipputarjouksesta – kertoo myös Post Malonen tekniikkaongelmasta: "Päätimme yhteisymmärryksessä, ettei keikka tule onnistumaan"
Artistin piti promoottorin mukaan tuoda mukanaan oma tekniikkansa, mutta näin ei olekaan.
Weekend Festival perui pääesiintyjänsä, rap-artisti Post Malonen, yllättäen viime sunnuntaina 26. kesäkuuta, eli alle viikko ennen tapahtuman ajankohtaa. MTV Uutiset kysyi Weekend Festivalin promoottorilta, Hardi Loogilta, syitä perumisen taustalla.
Minkälaisia logistisia ongelmia teillä oikein oli, kun Post Malone jouduttiin perumaan?
Tekniikan kanssa oli ongelmia. Tekniikan piti tulla artistin mukana, mutta viime tingassa piti etsiä tekniikkaa Suomesta ja Euroopasta. Tuleva viikonloppu on kiireisin viikonloppu Euroopassa ja kalustoa ei löytynyt myöskään Suomesta. Ei ole helppoa, koska koko Eurooppa on tekniikasta tyhjä. Osoittautui mahdottomaksi saada enää tekniikkaa, joten päätimme yhteisymmärryksessä, ettei keikka tule onnistumaan.
Miten tällainen ongelma voi tulla edellisellä viikolla, kun festarit ovat? Eikö tämä asia ole sellainen, joka pitäisi olla selvitettynä jo ajat sitten ennen festivaalin ajankohtaa?
Useampi viikko tässä on yritetty etsiä tekniikkaa, mutta ei ole saatu. Meillä on ollut suurin osa tekniikasta varattuna viime vuoden lopusta asti.
Miten paljon on tullut palautetta tästä asiasta? Minkälaista palaute on ollut?
Kyllä sitä jonkin verran tullut. Yleisiä kysymyksiä, miten liput menevät, kuinka korvataan ja miten käsitellään. On vastattu suurimmaksi osaksi kaikille eilen joukkokirjeellä, jossa on tiedot siitä, että yhden päivän lippuja ei palauteta. Me myydään festivaalia kokonaisuutena eikä yhden artistin tapahtumana. Post Malonen oma keikka olisi ollut eri asia, ja lippurahat oltaisiin palautettu.
Miksi myitte lippuja osta 1, saat 6 -tarjouksella?
Se oli vain lippukaupan virhe. Heti, kun huomattiin, niin tarjous poistettiin. Onneksi saatiin ajoissa pois, ettei ehtinyt lähteä laukalle. Paketteja ehdittiin myydä muutama kymmenen. Sitten saatiin hanat kiinni. Emme lähde puuttumaan lippupakettien ostaneiden lippuihin. Jos olisi ehditty myydä tuhansia lippuja, niin sitten oltaisiin jouduttu puuttumaan.
Miten paljon lippuja on myyty tällä hetkellä Weekend Festivalille?
Tällä hetkellä useampia 10 tuhansia. Lipunmyynti kiihtyy koko ajan, joten käyrä on eksponentiaalinen.
Miksi olette sulkeneet kommentoinnin Facebook- ja Instagram-postauksista, joissa ilmoititte, että Post Malone on peruttu?
Sen takia, jotta keskustelu pysyy asiallisena. Yleensä nämä lähtevät lapasesta ja tulee paljon väärää infoa, niin sen vuoksi.
David Guetta on myös poistanut Weekend Festivalin kiertuekalenteristaan. Miksi näin? Onko hänkin siis perunut? Oletko tiedustellut asiaa David Guetan managerilta tai joltakin muulta henkilöltä, joka tietäisi asiasta?
Ei ole perunut. Ei ole tullut meille mitään infoa. Tunnen David Guetan porukan hyvin, olen tehnyt hänen kanssaan yli 10 keikkaa. Ollaan laitettu sinne päin kyselyä tänään aamulla, ei ole tullut vastausta. Hän on Isossa-Britanniassa tällä hetkellä, ja uskoisin, että vastaus tulee pian. Luulen, että joku on päivittänyt nettisivua ja on tullut joku säätö. En jaksa uskoa, että (David Guetan Weekend-festivaalille tulon kanssa) olisi ongelmia.
Weekend Festival järjestetään 1.–3.7.2022 Kantolan tapahtumapuistossa, Hämeenlinnassa.
Uusimmat
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
Lataa lisää