Painin alle 23-vuotiaiden MM-kilpailut siirretään pois Tampereelta. Kansainvälinen painiliitto (UWW) ilmoitti päätöksestä tänään kirjeitse Suomen painiliitolle.
Suomen painiliiton tiedotteen mukaan UWW perustelee päätöstään sillä, ettei Suomi pysty takaamaan kaikkien osallistujamaiden urheilijoiden tasapuolista mahdollisuutta osallistua kilpailuun.
Tällä tarkoitetaan käytännössä Venäjän tai Valko-Venäjän passeilla matkustavia henkilöitä.
UWW oli kesäkuun lopussa ja elokuun alussa vaatinut takuita, että kaikkien Suomen-viisumit hyväksyttäisiin. Suomen painiliitto sanoo tiedotteessa, ettei se kuitenkaan ole voinut tehdä asialle mitään, koska tällaisista maahantuloasioista päättää ensisijaisesti Suomen ulkoministeriö, joka ei anna ennakkopäätöksiä viisumeista.
– Olemme erittäin pettyneitä tilanteeseen, vaikka sitä osattiin odottaa, kun UWW otti Puolalta pois U20 MM-kisat ja siirsi ne Jordanian Ammaniin. Meiltä vaadittiin asioita, jotka eivät ole päätäntävallassamme ja olemme omalta osaltamme noudattaneet sopimusta. UWW myös korostaa kirjeessään, että Suomen Painiliitto on täyttänyt kaikki velvoitteet kisajärjestäjänä, Suomen painiliiton puheenjohtaja Pekka Paavola kuvailee tiedotteessa.
Kansainvälinen lajiliitto on noudattanut vaatimuksissaan Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) suositusta, että yksittäisiä venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita otettaisiin mukaan kilpailuihinsa neutraaleina urheilijoina ilman kansallistunnuksia.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää