Nokian Renkaat lomauttaa 350 työntekijää kahdeksi viikoksi – rengasvarastot täynnä
Nokian Renkaat kertoo lomauttavansa 350 työntekijää henkilöautorenkaiden tuotannosta ainakin kahdeksi viikoksi.
Syyksi yhtiö kertoo satamiin ja kuljetuksiin kohdistuvat poliittiset lakot.
Niiden vuoksi yhtiön rengasvarastot ovat täyttyneet, sillä renkaita ei pystytä toimittamaan asiakkaille.
Nokian Renkaat aloitti ja päätti tänään perjantaina muutosneuvottelut, jotka koskivat tuotantokyvyn tilapäistä sopeuttamista vastaamaan lähiaikojen arvioituun markkinatilanteeseen.
Työntekijöitä voidaan lomauttaa neuvottelujen tuloksena tuotannollisin ja taloudellisin syin enintään 90 päiväksi.
Työntekijät ovat lomautettuna 26.3.–9.4. Raskaiden renkaiden tuotanto jatkuu normaalisti.
Viime vuosikin oli yhtiölle vaikea
Nokian Renkaiden liikevoitto laski viime vuonna 32,1 miljoonaan euroon, kun sitä edeltävänä vuonna se oli miltei kaksinkertainen eli 56,7 miljoonaa euroa, yhtiö kertoi tilinpäätöstiedotteessaan helmikuussa.
Liikevaihto oli viime vuonna 1,2 miljardia euroa.
Tuolloin toimitusjohtaja Jukka Moisio kertoi, että renkaiden myynti jälleenmyyjille pieneni, koska nämä keskittyivät purkamaan omia varastojaan.
Vuosi oli hankala myös talouden epävarmuuksien, korkean inflaation ja alhaisen kuluttajaluottamuksen vuoksi.
Yhtiön tilanne kuitenkin parantui loppuvuotta kohti.
Yhtiön uusi, hiilidioksidipäästöttömäksi suunniteltu tehdas Romaniassa aloittaa tuotantonsa kuluvana vuonna.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää