Suomen Niko Kytösaho sijoittui sunnuntaina seitsemänneksi mäkihypyn miesten maailmancupin kilpailussa Oslon Holmenkollenilla. Sijoitus on hänelle uran paras maailmancupissa. Helmikuussa Kytösaho ylsi yhdeksänneksi Saksan Willingenissä maailmancupin kilpailussa. Loppukauden vahvaa kisakuntoa on alleviivannut myös tammikuinen lentomäen MM-kilpailujen seitsemäs sija Itävallan Kulmissa.
Sunnuntaina Kytösaho oli avauskierroksen jälkeen kahdeksantena 131,5 metrin hypyllä. Toisella kierroksella hän jäi 124,5 metriin, mutta kohensi sijan, kun oikukkaat sääolot tekivät tepposet monelle muullekin.
– Hyvä kilpailu Nikolta. Uran paras maailmancupin sijoitus. Hän on hypännyt täällä aika hyvin, maajoukkueen päävalmentaja Lauri Hakola kertoi STT:lle puhelimitse.
Lauantaina Kytösaho oli avauskierroksen jälkeen 11:s, mutta putosi toisella kierroksella 17:nneksi. Silti viikonlopun ja koko loppukauden vire on ollut vahva.
– Parannettavaa on vieläkin, mutta tärkeintä on saada perusasiat rennosti ulos. Hienoja hyppyjä, päävalmentaja kehui.
Eetu Nousiainen hyppäsi 126,5 ja 111,5 metriä. Hän oli toiseksi parhaana suomalaisena 27:s, mutta putosi toisella kierroksella seitsemän sijaa.
– Eetu ei ole ollut tällä kaudella montaa kertaa pisteillä. Voin olla "semityytyväinen". Olen nähnyt häneltä täällä kauden parhaita hyppyjä. Suunta näyttää hyvältä, Hakola sanoi.
Nousiainen väläytti jo perjantaina karsinnan kahdeksannella sijalla, mutta lauantain kilpailussa toiselle kierrokselle ei ollut asiaa.
Aallon tuntuma on hukassa
Norjan Johann Andre Forfang voitti, Japanin Ryoyu Kobayashi oli toinen ja Itävallan Stefan Kraft kolmas.
Suomalaisista Antti Aalto (118) ja Kasperi Valto (112) eivät päässeet sunnuntaina toiselle kierrokselle. Aalto oli 37:s ja Valto 46:s.
– Kasperilla on ollut ongelmia viime aikoina. Pitkä kausi painaa nuorta miestä, Hakola avasi ensimmäistä kauttaan maailmancupia kiertävän Valton tilannetta.
– Antti on enemmän ja vähemmän tuskaillut. Tuntuma on hukassa, mutta Antti ei luovuta, Hakola suitsutti.
Maailmancup jatkuu alkavalla viikolla Norjan Trondheimissa ja sitten Vikersundin lentomäessä.
– Kiva päästä kokemaan Trondheimin uudet MM-mäet, Hakola viittasi ensi kaudella norjalaiskaupungissa kisattaviin pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuihin.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää