Näin keräilijöiden himoitsema olympiasoihtu palasi maailmalta kotiin – "Hän sai luvan viedä sen kolmen vuoden ajaksi"
Helsingissä sijaitsevasta urheilumuseosta löytyy monenlaisia harvinaisuuksia. Museon arkistosta löytyi muun muassa olympiasoihtu, joka luovutettiin Helsingin olympiastadionilla sijaitsevalle urheilumuseolle vasta muutama vuosi sitten. Viiden jälkeen -ohjelma tutustui museon aarteisiin.
– Amerikkalainen keräilijä oli kerännyt kaikkien eri olympialaisten olympiasoihtuja. Taisi olla niin, että vuoden 1952 olympiasoihtu häneltä puuttui. Kun näitä messinkisiä soihtuja on ollut silloin tällöin huutokauppakamarin myytävänä, hän osti sieltä soihdun, kertoo kokoelmapäällikkö Ossi Viita Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSTA.
– Hän sai luvan viedä sen kolmen vuoden ajaksi Yhdysvaltoihin. Kun hän ei sitä palauttanut, viranomaiset alkoivat toimia ja hakivat soihdun pois, Viita sanoo.
Soihdusta oli vuonna 2014 järjestetyssä huutokaupassa maksettu 90 000 euroa. Kun soihtu ei palautunut ajallaan kotimaahan, Suomen museovirasto teki asiassa tutkintapyynnön.
Suomen Tulli paikansi soihdun ja kävi noutamassa sen takaisin kotimaahan vuonna 2020.
Tällaisia harvinaisuuksia kodeista löytyy
Huutokauppoihin päätyvät Helsingin olympialaisten soihdut ovat useimmiten niitä, jotka aikoinaan katosivat olympiasoihtuviestin matkalta Kreikasta Suomeen.
Himoitut soihdut ilmestyvät välillä huutokauppoihin, mutta Suomen ulkopuolelle niitä ei saa pysyvästi luovuttaa.
Myös muunlainen olympialaisiin liittyvä esineistö kiinnostaa keräilijöitä, toki arvoa on myös MM-kisojen esineistöllä.
– Kun edellinen sukupolvi on kerännyt jotain esineitä ja seuraavaa se ei kiinnosta, meille tulee yksityishenkilöiltä aika paljon vanhoihin olympialaisiin liittyviä esineitä, painotuotteita ja myös asiakirjamateriaalia.
Katso jutun videolta, millaisilla arvokisoihin liittyvällä esineistöllä on kysyntää.
Uusimmat
-
05:14
Iranin presidentin turmakopterin etsintäalue pienentynyt – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
Lataa lisää