MM-Leijoniin jymy-yllätys? Mahdollisten NHL-apujen joukossa kaksi kultakimpaletta – "Tulevat ensimmäisinä mieleen"
Spekulaatio Leijonien mahdollisista NHL-avuista Tshekissä pelattaviin MM-kisoihin alkaa olla ajankohtaista, kun taalaliigan runkosarjaa on jäljellä kymmenisen kierrosta ja turnauksen alkuun on aikaa reilu kuukausi. Pelaajalistalta nousee esiin erityisesti kaksi huippumielenkiintoista nimeä.
NHL:n runkosarja lyödään pakettiin 18. huhtikuuta. Pohjois-Amerikassa ehditään pelata myös 1. pudotuspelikierros hyvissä ajoin ennen 10. toukokuuta alkavaa MM-turnausta.
NHL-vahvistukset ovat siis mahdollisia runkosarjaan kautensa päättävistä joukkueista (16) sekä avauskierroksella hävinneistä ryhmistä (8).
Kaikista kirkkaimmat suomalaistähdet ovat etenemässä kevään jatkopeleihin. Carolina Hurricanes, Florida Panthers, Dallas Stars ja Colorado Avalanche pullistelevat sinivalkoista huippuosaamista, mutta ne ovat joukkueina liigan eliittiä. Niiden nopea putoaminen olisi siis yllätys.
Käännetään siis katse ennen kaikkea pelaajiin, joiden kausi päättyy 82. runkosarjapeliin – ja erityisesti kiekkoilijoihin, joiden sopimus jatkuu.
– Vaikea on lähteä (MM-kisoihin), jos ei ole sopimusta ensi vuodelle, ja siinä on kuitenkin iso loukkaantumisriski, MTV Urheilun asiantuntija Sami Lepistö linjasi NHL-lähetyksessä sunnuntaina.
Pääkuvan videolla Lepistö ennakoi Leijonien mahdollisia NHL-apuja sekä kertoo maajoukkueen johdon ja NHL-pelaajien välisestä kommunikaatiosta.
Studiokeskustelua vetänyt MTV Urheilun jääkiekkoselostaja Jani Alkio nosti nopeasti esiin kaksi nimeä.
– Matias Maccelli ja Mikael Granlund varmasti ensimmäisinä tuosta tulevat mieleen, Alkio totesi.
Hyökkääjä Maccelli, 23, pelaa jo toista peräkkäistä loistokautta Arizonassa. 32-vuotias Granlund on puolestaan yli 800 NHL-ottelun konkari ja kaksinkertainen maailmanmestari Jalosen alaisuudesta.
Alla taulukkoa NHL-kauden runkosarjaan päättävistä suomalaispelaajista.
Pelaaja | Seura | Sopimus |
Joel Armia | Montreal | 2025 |
Mikael Granlund | San Jose | 2025 |
Erik Haula | New Jersey | 2026 |
Henri Jokiharju | Buffalo | loppumassa |
Joonas Korpisalo | Ottawa | 2028 |
Kaapo Kähkönen | New Jersey | loppumassa |
Patrik Laine | Columbus | 2026 |
Ukko-Pekka Luukkonen | Buffalo | loppumassa |
Matias Maccelli | Arizona | 2026 |
Jesse Puljujärvi | Pittsburgh | 2025 |
Valtteri Puustinen | Pittsburgh | loppumassa |
Eeli Tolvanen | Seattle | loppumassa |
Urho Vaakanainen | Anaheim | loppumassa |
Juuso Välimäki | Arizona | loppumassa |
*Kaikkien taulukossa mainittujen joukkueiden karsiutuminen pudotuspeleistä ei ole vielä varmaa, mutta se on hyvin todennäköistä.
Maccellin ja Granlundin vanavedessä esimerkiksi Pittsburghissa uutta NHL-tulemista lonkkaleikkauksen jäljiltä tekevä Jesse Puljujärvi voisi olla mielenkiintoinen jymy-yllätys. Nopea hyökkääjä oli Jalosen luottotähti Nuorten Leijonien MM-kultaturnauksessa 2016, mutta on pelannut vain yhden aikuisten arvoturnauksen, MM-kisat keväällä 2017.
Juttu jatkuu videon alla.
Yllä olevassa taulukossa mainittujen nimien ja joukkueiden lisäksi Detroit (puolustaja Olli Määttä, maalivahti Ville Husso) sekä St. Louis (hyökkääja Kasperi Kapanen) ovat tällä hetkellä jäämässä rannalle, mutta taistelevat vielä paikasta jatkopeleihin. Toisaalta esimerkiksi Philadelphia (puolustaja Rasmus Ristolainen) on nyt viivan päällä, mutta vielä vaarassa karsiutua.
Näistä pelaajista ainoastaan Kapasen sopimus on päättymässä. Husson ja Ristolaisen kaudet ovat olleet rikkonaisia, mutta Määttä (sopimus vuoteen 2025) olisi loistovahvistus Leijonille. Kokenut pakki on ollut Jalosen MM-ryhmässä keväällä 2021 ja 2023.
Suomalaisten ja kansainvälisten pelaajien MM-halukkuutta voivat lisätä tulevat suurturnaukset. Helmikuussa 2025 on tarkoitus pelata Suomen, Ruotsin, Kanadan ja Yhdysvaltojen keskinen turnaus, keväällä 2026 NHL-tähdet palaavat talviolympialaisiin.
Uusimmat
-
09:20
Mullistava tapaus juuri ennen Leijonat-peliä – tähti kiiruhti paikalle sairaalasta: "Ajatukset muualla"
-
08:44
Vaarallinen kaatuminen – pika-aituri mätkähti suoraan naamalleen
-
08:35
Näin radikaalisti vuodenajat muuttuvat tulevaisuuden Suomessa
-
08:32
Milloin plastiikkakirurgi voi kieltäytyä asiakkaan toiveista? Suomalaiskirurgi: "Silloin nostamme kädet pystyyn"
-
08:28
Rivitalopalo Kärsämäellä – poliisi otti tuhotyöstä epäillyn kiinni
-
08:20
Kim Sainiolta riipaiseva postaus sairaudestaan: "Keho on kahleissa"
-
08:03
Annimari Kortteen kauden yllä suuri huoli – silti ”Ennätyskunnossa”
-
07:46
Heidi Hautala muistelee 20 vuottaan EU-parlamentissa: "Panin todella tuulemaan"
-
07:32
Aleksander Barkov tehoili ja valittiin ykköstähdeksi: Florida jyräsi Bostonin – supertähdestä huonoja uutisia
-
07:26
Koiran käytös voi muuttua omituiseksi uintireissun jälkeen – syynä voi olla ikävä vaiva
-
07:10
Maahan iski voimakkain aurinkomyrsky yli 20 vuoteen
-
07:10
Koiranulkoiluttajat väistivät täpärästi, kun poliisi jahtasi humalassa ajanutta teiniä – katso video
-
07:05
Vuosi sitten somessa seurattiin huvittavaa sekaannusta, kun toimittaja luuli viisufania Käärijäksi – muistatko, miten tapahtumaketju eteni?
-
07:04
Leijonien painajaisessa yllättävä tausta – Tshekin NHL-sankari hymyili ja kuittasi suomeksi
-
07:00
Puolan vuoden 2023 euroviisuedustajan esityksessä sattui yllättäviä kömmähdyksiä, jotka eivät näkyneet yleisölle: "Kaikki alushousuja myöten näkyi"
-
06:55
Tähtikuljettajan apuri hukkasi tärkeimmän työvälineensä – hätääntynyt reaktio tallentui tv-kuviin: "Ei toivoisi kenellekään"
-
06:49
Yhdysvallat ei usko Venäjän läpimurtoon Harkovassa
-
06:30
Joonatan, 12, nappasi koskesta jättitoutaimen – syötiin paistettuna
-
06:30
Mikael Granlundilta kylmänviileä kuitti Tshekin NHL-kuulan karuihin temppuihin
-
06:29
Yllättävä tieto kissojen punkkitartuntojen oireista: "Pääsevät helpommalla"
-
Lataa lisää