Kiinan kuluttajat eivät näytä tänä vuonna innostuvan suurena ostosjuhlana tunnetusta sinkkujen päivästä.
Teknologiajätti Alibaban vuonna 2009 aloittama päivä on venynyt viikon mittaiseksi markkinointitempaukseksi, mutta saldo näyttää jäävän viime vuotta laihemmaksi.
Konsulttiyhtiö Bainin kyselyssä 77 prosenttia vastaajista kertoi, ettei ollut aikeissa lisätä ostoksiaan myyntikampanjan aikana.
Viime vuonna Kiinassa tehtiin Bainin raportin mukaan ostoksia 1,1 biljoonan juanin (141 miljardin euron) edestä sinkkujen päivän yhteydessä.
Tämän vuoden myynnin odotetaan nousevan yli biljoonaan juaniin, arvioi konsulttiyhtiö VO2 Asia Pacificin perustaja Vincent Marion.
– Myyntimäärät laskevat, koska Kiinan kuluttajien tottumukset ovat muuttuneet ja he ovat nyt kiinnostuneempia säästämisestä. Kuluttajat ovat nykyään aiempaa valistuneempia, vaativampia ja harkitsevampia rahankäytössään, Marion sanoi.
Marionin mukaan ostomäärät ovat tänä vuonna jäämässä 7,5 prosenttia pienemmiksi kuin viime vuonna. Kuluttajista 42 prosenttia on tänä vuonna tilannut sinkkujen päivän aikaan tavanomaisia kulutustuotteita. Ylellisyyshankintojen määrä on jäänyt pienemmäksi.
Kova kilpailu latistaa myyntiä
Konsulttiyhtiö WPIC Marketing + Technologiesin toimitusjohtaja Jacob Cooke arvioi, että sinkkujen päivän vetovoima on hiipunut kovan kilpailun seurauksena.
– Livestriimausta tehdään entistä enemmän, ja tarjolla on paljon muitakin ostosfestivaaleja, Cooke sanoi.
Sinkkujen päivä on saanut nimensä alkuperäisestä päivämäärästä, jolloin sitä vietetään, eli 11.11. Neljä ykköstä symboloi sinkkuutta, mutta käytännössä ostoskampanjat ovat pyörähtäneet aikaisimmillaan käyntiin jo lokakuun puolella.
Kiinan talouskasvu on hidastunut, ja aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että Kiinan kuluttajahinnat olivat lokakuussa ennakoitua suuremmassa 0,2 prosentin laskussa. Kiinan hallitus on yrittänyt potkia talouteen vauhtia pönkittämällä ontuvaa kiinteistösektoria ja julkistamalla mittavan suunnitelman infrastruktuurisijoituksille.
Uusimmat
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
Lataa lisää