Mitä ihmettä on boulderointi? Kävimme maailman vaikeimmalla kiipeilyreitillä Loviisassa
Loviisassa sijaitsee maailman haastavimmaksi valittu kiipeilyreitti.
MTV:n Viiden jälkeen -ohjelma vieraili maailman vaikeammaksi valitulla kiipeilyreitillä Loviisassa. Burden of Dreams -niminen kivi kohoaa neljän metrin korkeuteen 45 asteen kulmassa. Monet kiipeilijät eli boulderoijat ympäri maailmaa matkaavat kivelle yrittämään sen valloitusta.
Vain neljä ihmistä on onnistunut kiipeämään sen ilman apuvälineitä. Japanista Loviisaan saapunut Kokoro Fujii kertoo viettävänsä Suomessa kolme viikkoa.
– Tämä on unelmani, Fujii iloitsee lohkareen vieressä.
Myös brittikiipeilijä Aidan Roberts on matkustanut Suomeen jo kolmatta kertaa.
– Tulin ensimmäisen kerran 2021, ja kävin täällä myös viime syksynä, Roberts kertoo.
Kymmenen vuotta sitten sattumalta kiven löytänyt Marko Siivinen kertoo etsineensä sopivaa kiipeilyreittiä.
– Ensin katselin sitä, että tässä voisi olla itselle jokin reitti ja kokeilin hetken aikaa. Aika nopeasti kävi ilmi, että tämä ei itsellä taida olla menossa, Siivinen naurahtaa.
Kiipeilijä Nalle Hukkataival on ensimmäinen ja yksi neljästä, joka pystyi kapuamaan kaltevan seinämän. Kolme vuotta kestäneestä kivenvalloituksesta tehtiin myös dokumenttielokuva The Lappnor Project. Kiven vaikein reitti sisältää vaivaiset viisi otetta. Vaikeusasteeltaan se on 9 A ja on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.
– Otteet ovat niin huonot, että ne ovat ihan siinä rajoilla pystyykö niissä roikkumaan, saatikka liikkumaan eteenpäin. Tällä hetkellä maailmassa on ehkä kymmenkunta ihmistä, joilla on edes pieni mahdollisuus tämä kiivetä, Marko Siivinen toteaa.
Myös MTV Uutisten toimittaja Leo Jaakkonen kokeili kavuta kivelle huonolla menestyksellä.
– Ehkä tämä on vähän liian vaikeaa minulle. Kannattaa varmaankin aloittaa vähän helpommasta paikasta, Jaakkonen sanoo.
Mitä onnistunut suorittaminen vaatii ja kuinka koville keho joutuu? Entä missä boulderointia, eli yhtä suosituimmista kiipeilylajeista voi harrastaa ja millaisia asioita aloittelijan on hyvä ottaa huomioon? Katso koko Viiden jälkeen -ohjelman hurjapäinen juttu yllä olevalta videolta!
Päivitetty 23.4. klo 15.36: Korjattu Aidan Robertsin sitaattiin oikeaksi vuosiluvuksi 2021.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää