Mistä influenssan tai koronan tunnistaa? Yksi silmiinpistävä merkki yli muiden
Suomessa jyllää nyt lukuisia viruksia, jotka vievät ihmisiä vuodelepoon. Ylilääkäri Asko Järvisen mukaan eri tautien oireita on vaikeaa tunnistaa.
Iskikö korona, influenssa vai normiflunssa? Mistä sen voi tunnistaa?
– Ei oireista voi itse tietää, kun ei voi oikein lääkärikään. Lantinheittokin on tarkempaa kuin lääkärin arvaus, ylilääkäri ja linjajohtaja Asko Järvinen aloittaa.
Taudinaiheuttajia on paljon ja taudinkuvat vaihtelevat yksilöllisesti paljonkin. Influenssassa on Järvisen mukaan kuitenkin yksi tyypillisesti toistuva seikka.
– Jos lähes tietyllä kellonlyömällä voi sanoa, että tuolloin sairastuin, tulee kovat vilunväreet ja kuumeen alku, niin silloin influenssa on aika todennäköinen, Järvinen kertoo.
"Vaikea korona kadonnut tauti"
Samanlaista taudinkuvaa, eli äkillisesti alkavaa korkeaa kuumetta, on kuitenkin osalle tullut myös koronaviruksesta. Menneen syksyn aikana silmiinpistävä koronan oire onkin Järvisen mukaan ollut korkea kuume, myös vanhuksilla, joilla kuume nousee harvemmin.
Toisaalta hajuaistin ja makuaistin häiriöistä ei ole raportoitu juurikaan, eli ne näyttävät vähentyneen.
Koronaviruksen oirekuva on edelleen hyvin lavea. Vaikeimmista oireista kärsitään Järvisen mukaan kuitenkin enää ani harvoin.
– Hengitysvajaukseen johtavia taudinkuvia ei ole enää kuin ihan yksittäisiä. Vaikea korona on käytännössä lähes kadonnut tauti.
Ylilääkäri Asko Järvinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä vastasi katsojien kysymyksiin MTV Uutiset Liven suorassa lähetyksessä keskiviikkona 3.1. Katso koko lähetys tästä!
Uusimmat
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
Lataa lisää