Mira Luodin Urho-pojan sydän pysähtyi vain kolmen kuukauden ikäisenä – jätti pysyvät jäljet
Artisti Mira Luoti kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa, miten hänen kuopuksensa Urhon elämän alku oli vaikea.
Artisti Mira Luoti kutsuu Maria Veitolan kotiinsa Yökylässä Maria Veitola -ohjelman kahdeksannessa jaksossa.
Luodilla on kolme lasta: Eirik, 16, Trine, 14, ja Urho, 9. Urho-kuopus on saanut nimensä siitä, että hänellä alkoi syntymästä kamppailu elämästä, ja äitinsä mukaan hän oli todella urhea. Urholla on synnynnäinen sydänvika.
– Urho oli kolme kuukautta vanha, ja olin ehtinyt soitella jo kaiken maailman lastenklinikoilla. Sieltä sanottiin, että on ruuhkaista, että "juo vain vettä". Tuli kuitenkin sellainen olo, kun hän on kolmas lapsi, ettei hänellä ole kaikki kunnossa. Sitten lähdimme Jorviin ja pääsin turvakaukalon kanssa sinne, kun Urhon sydän pysähtyi, Luoti kertoo jaksossa.
Urhon sydän oli tuolloin pysähtyneenä noin 13 minuuttia.
– Oli vielä muutamia kertoja, kun kävi samalla tavalla. Mutta sitten saatiin aina elvytettyä ja oikea lääkitys, Luoti kertoo.
Katso videolta, minkälaisen jäljen Urhon vaikea alku on jättänyt äiti Mira Luotiin.
Yökylässä Maria Veitola MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon. Ekstrapitkät jaksot vain MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää