Korkeakoulujen määrä säilyy Suomessa ennallaan koulutuksen jättileikkauksista huolimatta. Asiasta kertoo uusi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Lännen Medialle.
Hänen mukaansa korkeakouluja kuitenkin kannustetaan erikoistumaan. Toimintaa tehostetaan ja voimia yhdistetään. Säästöjä haetaan koulutusjärjestelmän päällekkäisyyksiä purkamalla ja työnjakoa selkeyttämällä.
-Säästöt pitää tehdä ennen kaikkea rakenteista ja seinistä, ei opetuksen tasosta, hän sanoo Lännen Medialle.
Opiskelijavalinnoissa on tarkoitus nostaa ensikertalaisten kiintiöitä ja kasvattaa ylioppilastutkinnon painoarvoa. Tavoitteena on minimoida välivuosien pitäminen.
Grahn-Laasosen mukaan yksistään toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistuksesta pitäisi kertyä 190 miljoonan säästöt.
Lukiot säästyvät leikkurilta, koska niiden rahoitusta karsittiin runsaasti jo viime hallituskaudella.
Uusimmat
-
17:05
MTV seuraa: Leijonilla kasvojenpesun paikka Kanadaa vastaan – katsomossa tuttu kaksikko
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
Lataa lisää