Mike Tyson avautuu viimein lentomatkustajan pahoinpitelystä – kertoo mukiloinnin taustoista varsin suorasanaisesti
Nyrkkeilylegenda Mike Tyson puhui varsin suoraan keväällä lentokoneessa tapahtuneesta välikohtauksessa, jossa hän antoi useita iskuja ärsyttämään tulleelle kanssamatkustajalle.
Tyson, 55, sai tarpeekseen miehestä, joka pilaili hänelle lennon tehdessä lähtövalmisteluita San Franciscon kentällä huhtikuussa. Kaverinsa kuvaama mies hihitteli ensin aikansa Tysonin niskassa ja heitti tätä loppujen lopuksi vesipullolla.
Nyrkkeilylegenda ponnahti tämän jälkeen pystyyn ja alkoi penkkinsä yli piestä matkustajaa silmittömin iskusarjoin. Mies sai useita ruhjeita kasvoihinsa.
Tyson kertoi torstaina Jimmy Kimmelin keskusteluohjelmassa, mistä tapauksessa oli kyse.
– Hei kuule, olen yleensä hyvä tällaisissa. Olin väärässä, sellaista ei olisi ikinä saanut tapahtua, Tyson selvitti Kimmelille TMZ-sivuston mukaan.
– Siinä menin takaisin primitiiviisiin lapsuusmuistoihini. En olisi saanut tehdä niin, mutta olin väsynyt, pilvessä ja v***uuntunut. Sellaista sattuu, Tyson tokaisi.
Lopulta Tyson välttyi pahoinpitelysyytteeltä syyttäjän tutkittua tapausta. Osapuolet eivät paljastaneet, maksoiko entinen nyrkkeilymestari uhrilleen kipurahoja.
Tyson esiintyi Jimmy Kimmel Show’ssa mehiläisasuun pukeutuneena ja osallistui osioon, jossa hän säikäytti katsojia kävelemällä näiden selän taakse, kun näitä oli pyydetty ensin listaamaan historian suurimpia urheilutähtiä ja kommentoimaan myös Tysonin persoonaa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää