Mestis säilyy MTV Katsomon tarjonnassa uuden kolmevuotisen sopimuksen myötä aina kevääseen 2027 saakka.
Mestiksen kaikki ottelut esitetään suorana ja selostettuna MTV Katsomossa, ja valikoituja otteluita nähdään myös MTV:n maksukanavilla. Lisäksi MTV Subilla seurataan ensi kaudella kuukausittaista ottelulähetystä studion kera.
– Mestis sopii erinomaisesti osaksi MTV:n vahvaa kiekkotarjontaa. Mestiksen kiinnostus on tällä kaudella ollut nousussa, ja sarjan näkyvyyttä ovat entisestään siivittäneet kuukausittaiset MTV Subin lähetykset. Kuluneella kaudella Mestiksen ottelulähetykset ovatkin tavoittaneet MTV:llä yli miljoona suomalaista, kertoo MTV:n urheiluoikeuksista vastaava Jukka Raatikainen.
– Yhteistyön jatko MTV:n kanssa on Mestikselle merkittävä asia, sillä Suomen viihdyttävin kiekkosarja tarvitsee kumppanikseen luotettavan mediaoikeuskumppanin. Kuluva kausi on ollut kaikilla mittareilla mitattuna kaikkien aikojen kausi, joten tästä on hyvä jatkaa yhteistyössä tuotteen kehittämistä edelleen, kertoo Mestiksen operatiivinen johtaja Taneli Maasalo.
Mestiksen kauden 2024 mestaruus ratkeaa maanantaina 8. huhtikuuta alkavassa finaalisarjassa. Sarjan avausta seurataan myös MTV Subilla kello 18 alkaen. Kaikki finaalit sekä käynnissä olevat karsintaottelut ovat katsottavissa MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
Uusimmat
-
20:41
Tomi Långstedt pakeni tunteitaan Thaimaan huumebileisiin – vankilahelvetti muutti kaiken
-
20:19
Taylor Swift -fanit matkaavat Ruotsiin kovin odotuksin: "Vuosisadan upein keikka"
-
20:18
HJK:lle surkea tulos Helsingissä
-
20:11
Lisääkö humaltuminen seksihaluja? "Voi poistaa estoja, mutta..."
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo kiidätetään sairaalaan
-
19:54
Leijonilla menee jännäksi – tuore tulos lyö hengitystä niskaan
-
19:49
Israel puolustautui kansanmurhasyytöksiä vastaan Haagissa – syyttävä huuto keskeytti
-
19:46
Uusi SE! Suomalaislupaukselta hurja suoritus Yhdysvalloissa
-
19:33
"Bic Mac palaa" – kovanaamaiselle NHL-tappelijalle miljoonasopimus
-
19:31
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
19:26
Verohallinto ei vielä tiedä, kuinka monen luottotietoja on kysytty väärin perustein – näin tarkistat omat tietosi
-
19:12
Jalkapallojätti: Valmentajapotkut!
-
19:06
Kuningatar Camilla kuittaili syöpähoitoja jatkavan kuningas Charlesin toiminnalle: "Paranisi, jos käyttäytyisi kunnolla"
-
19:01
Pyramidien mysteeri saattoi vihdoin ratketa
-
19:01
Sokeroitu vai sokeriton alkoholijuoma? Toinen vaihtoehto pahempi krapulan kannalta
-
18:56
Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazan kaistalle Yhdysvaltojen rakentaman laiturin kautta
-
18:36
Putin: Venäjällä ei aikeita vallata Harkovan kaupunkia
-
18:30
Artisti Sexmane kolaroi autonsa
-
18:22
Euroopan neuvosto hyväksyi tekoälysopimuksen
-
18:20
Lisätietoa kaoottisesta välikohtauksesta – poliisin raudoittama maailman ykköspelaaja kommentoi tekojaan
-
Lataa lisää