Norjalainen mäkihyppääjä Silje Opseth, 24, laskeutui 236,5 metriin, mutta kaatui naisten maailmancupin lentomäen harjoituksissa sunnuntaina Norjan Vikersundissa. Myöhemmin käydyssä kisassa hän pysyi pystyssä ennätyshypyn.
Jos Opseth olisi pysynyt harjoitusten hirmuhyppynsä pystyssä, kyseessä olisi ollut naisten uusi ME. Se olisi ylittänyt nykyisen Ema Klinecin ennätysloikan 10,5 metrillä. Miesten nykyinen maailmanennätys 253,5 metriä on hypätty Vikersundissa.
– Lensin hyvin, hyppy oli kontrollissa ja sain hyvän alastulon, mutta sitten liuku tökkäsi nopeasti. Pyörähdin eteenpäin, Opseth harmitteli NRK:lle.
Opseth pystyi jatkamaan hyppäämistä jo 40 minuuttia myöhemmin. NRK:n julkaisemassa kuvassa hänellä oli kasvoillaan verta, mutta myös leveä hymy.
Alla video Opsethin huimasta hypystä.
– Hän oli kunnossa. Hän oli hieman harmissaan, kun kaatui noinkin hyvän hypyn, joukkuekaveri Anna Odine Ström totesi NRK:lle.
– Myös lääkäri arvioi hänen tilansa ja päästi hänet takaisin mäkeen.
Opsethin oma ennätys lentomäessä on 215,5 metriä.
Norjalainen Eirin Maria Kvandal näki Opsethin kaatumisen tornista käsin.
– Se oli hirveää. Todella kauheata. Kuulin, että hyppy meni todella pitkälle ja sitten kuulin muiden puhuvan, että "onkohan Silje kunnossa?", Kvandal kommentoi.
Sekä naisten että miesten kilpailut piti perua Vikersundissa lauantaina huonon sään takia. Molemmat hyppäävät kaksi kierrosta sunnuntaina.
Uusi ME kisan 2. kierroksella
Kvandal (202 metriä, 212,2 pistettä) johti naisten kisaa avauskierroksen jälkeen 4,7 pisteen erolla Opsethiin. Suomen Jenny Rautionaho oli 17 hyppääjästä viimeisenä.
Toisella kierroksella Opseth sisuuntui. Hän leiskautti uudet ME-lukemat 230,5 metriä, mutta jäi silti 6,0 pistettä 212 metriä hypänneestä Kvandalista ja oli toinen.
Palkintopallille kipusi myös Klinec, jonka paras kantoi 203 metriä.
Rautionaho paransi toisella kierroksella 175 metriin, mutta jäi viimeiseksi.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää