Luottamusmies pettyi Sunilan tehtaan sulkemiseen: "Suhdanteet ovat kuopan pohjalla ja koko ala kärsii"
Osa Sunilan tehtaan työntekijöistä eläköityy suoraan, osalle etsitään uusia urapolkuja. MTV Uutiset tavoitti tehtaan pääluottamusmiehen kommentoimaan tuoreeltaan metsäyhtiö Stora Enson päätöstä sulkea Kotkassa sijaitseva sellutehdas.
Sunilan tehtaan pääluottamusmies Markku Krautsuk kertoo, ettei Sunilan tehtaalla ole ollut tuotannollista toimintaa viime vapun jälkeen.
– Ihmiset ovat olleet kesälomilla, vuosilomilla ja lomituksilla yhtä aikaa. Täällä ei tällä hetkellä ole töissä kuin sellainen pieni päivystys, muutamat valvomot on miehitettyinä, mutta hyvin vähän on mitään toimintaa.
Työntekijäpuoli on pyrkinyt muutosneuvotteluissa loppuun asti löytämään ratkaisua, jotta tehtaan talous selviäisi huonon suhdanteen yli, Krautsuk kertoo.
– Täytyy sanoa, että pettyneitähän he (työntekijät) nyt ovat, ei oikein muuten pysty kiteyttämään.
Krautsuk korostaa, että koko ala kärsii nyt talousvaikeuksista.
– Suhdanteet ovat nyt kuopan pohjalla. Sunilan tehdas ei ole ainut, joka ei ole taloudellisesti kannattava tällä alalla. Mutta täältä päästä alkoi karsiminen.
Iso kolaus koko kaupungille
Sunilan tehtaan sulkeminen on iso kolaus koko Kotkan kaupungille, kun sadat ihmiset menettävät työpaikkansa. Nyt sulkemispäätöksen jälkeen tehtaan työntekijöille pyritään etsimään uusia urapolkuja TE-toimistojen ja yhtiön muutosturvakumppanien kanssa, Krautsuk kertoo.
– Aika paljon siinä saa tehdä töitä. Työtilanne ei ole nyt muutenkaan mairitteleva, ja tämä on nyt niin iso määrä ihmisiä.
Töitä riittää kuitenkin vielä myös Sunilan tehtaalla, vaikka tuotanto on lopetettu, sillä lakkautettava tehdas pitää saada sellaiseen kuntoon, että sen voi jättää niille sijoilleen. Krautsuk kertoo, että on vielä auki, mitä töitä tehtaalla täytyy tehdä, kauan siinä menee ja ketkä nämä työt tekevät.
Uusimmat
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
Lataa lisää