Laura Lepistö kirjasi kaikki lapsensa imetys- ja nukutuskerrat ylös – kokonaisluku hämmästyttää: "Onhan nää aika absurdeja lukuja"
Laura Lepistö on kerännyt dataa lapsensa syntymästä lähtien.
Pienen vauvan äitinä olo käy toisinaan työstä. Sen tietää myös viime kesänä esikoisensa Robinin saanut ex-taitoluistelija Laura Lepistö.
Viime heinäkuussa äidiksi tullut Lepistö on kirjannut ylös sovellukseen lapsensa kaikki imetys- sekä nukutuskerrat.
– 1422 imetyskertaa. Siis 1422. Tuntimäärällisesti 2,5 kuukauden täysipäiväisen työn tunnit istuen imettämässä reilussa 5 kuukaudessa. Niin ja onhan tää äitiys vähän vielä muutakin. Kuten esim. 710 nukutuskertaa, Lepistö kirjoittaa Instagramissa.
Lepistön mukaan luvut saivat hänet ensin nauramaan ja putoamaan penkiltä. Tuon jälkeen
– Ja sitten antoi hyvän motivaatiopotkun varata vihdoin se hieroja. Ja ehkä jooga- ja kehonhuoltokurssi ja kiropraktikko, hän listaa.
Lapsi on Lepistön ja hänen aviomiehensä Tommi Huovisen ensimmäinen. Niimpä vauva-arki on yllättänyt ja tuonut mukanaan uutta. Erityisesti Lepistö mainitsee äitiysvapaan pitämisen olleen erityisen hyvä idea.
– Siis onhan nää aika absurdeja lukuja, joita ei ihan tajua sitä pikkuvauvavaihetta suorittaessa. Nyt myös ymmärrän miksi 6kk täysi äitiysvapaa oli todellakin hyvä idea - myös yrittäjänä, vaikka itse sen sai käytännössä itselleen maksaa, hän päättää.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää