Lääkkeiden saatavuushäiriöt pahentuneet: "Pitkät hoitojonot venyvät turhasta syystä"
Lääkkeiden saatavuushäiriöt ovat pahentuneet entisestään, kerrotaan Fimeasta MTV Uutisille.
Asiantuntijan mukaan tilanne pidentää jo ennestään kuormittuneen terveydenhoidon potilasjonoja ja aiheuttaa lisäkustannuksia.
Viime vuonna lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea vastaanotti lääkeyrityksiltä ennätysmäärän lääkkeiden saatavuushäiriöilmoituksia. Tänä vuonna vauhti on kiihtynyt entisestään. Kansainväliset tuotanto- ja logistiikkaketjut ovat pitkiä.
– Kun jossain kohtaa ketjua tulee häiriö, se näkyy sitten lopputuotteen saatavuushäiriönä, kertoo yksikön päällikkö Timo Mauriala Fimeasta.
Mauriala näkee tilanteessa uhkia myös lääkkeiden laadun kannalta.
– Sinällään kyllä, että kun tuotantokustannukset pyritään painamaan alas niin, että etsitään halvin mahdollinen tuotantopaikka, niin kyllä siinä helposti jossain määrin vaarantuu valmisteiden laatu.
Ovatko asiakkaat pulassa?
Maurialan mukaan perinteisesti saatavuushäiriöitä ilmoitetaan eniten hermostoon vaikuttavista lääkkeistä sekä sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeistä.
– Nyt (saatavuushäiriöitä) on näkynyt esimerkiksi diabeteslääke Ozempicissa, jossa on pidempiaikainen saatavuushäiriö. Toinen ryhmä on epilepsiaryhmä, jossa se on näkynyt, kommentoi johtava proviisori Mikaela Pammo Yliopiston Apteekista.
Pammon mukaan asiakkaat eivät ole kuitenkaan joutumassa pulaan:
– Useimmiten asiakas saa lääkkeen mukaansa, kun tulee apteekkiin ja usein löytyy myös vastaava vaihtoehto, jos hänen lääkkeensä on loppu.
Silti lääkepula näkyy apteekkien ja terveydenhuollon työmäärän kasvuna. Maurialan mukaan tilanteessa pitkät hoitojonot venyvät entisestään.
– Ja periaatteessa vähän turhasta syystä. Lääkäreiden pitää sitten ottaa vastaan potilaita useampia kertoja, yrittää vaihtaa lääkkeitä tai pahimmillaan etsiä muita hoitomuotoja, Mauriala toteaa.
Fimea lähettää terveisiä tulevalle hallitukselle – lääkkeiden hinnoista ei pitäisi enää leikata, jotta Suomi säilyisi kilpailukykyisenä markkinana.
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää