Nurmijärvellä sijaitsevan luhtitalon yläkerrassa syttyi sunnuntaiaamuna huoneistopalo. Kuuden huoneiston luhtitalon kaikki asukkaat jouduttiin evakuoimaan rakennuksesta. Evakuoituja on Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Jani Salon mukaan kymmenkunta.
Evakuoidut eivät pääse palaamaan koteihinsa ainakaan lähiaikoina.
– Vesi- ja savuvahingot ovat niin mittavat, että kaikki evakuoidut asukkaat on ohjattu sijaisasuntoihin. Kukaan ei pääse kiinteistöön tällä hetkellä palaamaan, Salo sanoo.
Päivystävä palomestari kertoo, että henkilövahingoista ei ole tässä vaiheessa tietoa.
Ensihoito on tarkastanut kaikki rakennuksesta evakuoidut. Päivystävän palomestarin tietojen mukaan ketään ei ollut ohjattu jatkohoitoon.
Huoneisto tuhoutui täysin
Palo lähti leviämään luhtitalon toisen kerroksen huoneistosta. Päivystävän palomestarin mukaan koko toinen kerros kärsi palossa pahoin.
– Huoneisto, josta palo lähti leviämään, tuhoutui palossa täysin, hän kertoo.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta puoli viiden aikaan aamulla. Palo ehti levitä huoneistosta ullakkotilaan, jossa pelastuslaitos teki sammutustöitä vielä kuuden jälkeen aamulla.
Palon syttymissyy ei ole tiedossa.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää