Velkajärjestelyn määrän kasvua Asiakastieto pitää positiivisena signaalina.
Kuluttajien vakavat maksuvaikeudet ovat lisääntyneet, kertoo Asiakastieto. Yrityksen mukaan yksityishenkilöille rekisteröityjen maksuhäiriömerkintöjen kokonaismäärä nousi alkuvuonna 13 prosenttia. Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjä haettiin ja aloitettiin lähes 40 prosenttia enemmän kuin edellisvuosina.
– Tätä voi pitää myös hyvänä asiana, sillä velkajärjestelyyn hakeutuminen osoittaa, että henkilöllä on halu saada asiansa kuntoon. Kun velkoja on paljon, niitä täytyy pystyä järjestelemään kokonaisuutena, sanoo Asiakastiedon viestintäpäällikkö Ville Kauppi tiedotteessa.
Loppuvuodesta voimaan tullut luottotietolain muutos on lisännyt ihmisten kiinnostusta maksaa velat, joista on jo tullut maksuhäiriömerkintöjä, Asiakastiedo arvioi.
Yhä useammalla maksuhäiriö
Suomalaisista 352 800:lla oli kesäkuun lopussa maksuhäiriömerkintöjä. Teknisesti ottaen määrä on pienempi kuin keväällä, sillä Asiakastieto alkoi toukokuussa päivittää nimen- ja osoitteenmuutokset sekä poistaa kuolleet luottotietorekisteristä päivittäin.
Reaaliaikaisempi tieto vähentää kirjattujen maksuhäiriöiden määrää. Käytännössä määrä on kuitenkin lisääntynyt.
– Ilman tätä uudistusta ja kuolleiden henkilöiden poistoa rekisterissä olevien maksuhäiriöisten henkilöiden määrä olisi kääntynyt jo kasvuun, Kauppi selittää.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää