Yrityksissä luottamuksen nousu antaa odottaa yhä itseään. Luottamuksessa pohjakosketus on jo takanapäin, mutta nopeaa nousua taloudessa ei ole lähikuukausinakaan näköpiirissä."
Kuluttajien talousluottamus on jatkunut yhä heikkona maaliskuussa, kertoo Tilastokeskus.
Sekä arvio oman talouden nykytilasta ja että odotus Suomen yleisestä taloudesta vuoden kuluttua olivat hyvin heikot. Myös odotus omasta taloudesta oli Tilastokeskuksen mukaan vaisu.
Nykytilaa koskeva arvio omasta taloudesta kuitenkin parani hieman edelliskuuhun verrattuna, kun taas odotus siitä heikkeni. Odotus Suomen taloudesta pysyi aiemmalla tasolla.
Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli maaliskuussa –9,4, kun se oli helmikuussa –9,5 ja tammikuussa –9,1. Viime vuoden maaliskuussa luku oli –10,8, kun luvun pitkän ajan keskiarvo on –2,4.
– Inflaation selvästä laskusta ja ostovoiman kasvusta huolimatta kuluttajien luottamus tuntuu olevan kadoksissa, arvioi lukuja Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen tiedotteessa.
Ostoaikeet pitkälti jäissä
Tilastokeskus kertoo myös, että kuluttajat pitivät ajankohtaa edelleen erittäin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle. Rahankäyttöaikeita kulutukseen oli hyvin niukalti, joskin auton ostoon niitä oli kuitenkin aiempaa enemmän. Asunnon ostoaikeet jatkuivat sitä vastoin hyvin vaisuina.
– Kohonneiden korkojen jäädyttämät asunnon ostoaikeet ovat johtaneet asuntomarkkinoiden hyytymiseen ja asuntojen hintojen laskuun. Muutosta tähän ei ole odotettavissa ennen kuin korot kääntyvät laskuun, yrittäjäjärjestön Malinen sanoo.
Odotus yleisestä työttömyyskehityksestä oli Tilastokeskuksen mukaan melko synkkä. Myös omakohtainen työttömyyden uhka koettiin suureksi.
Kuluttajien näkemys omasta rahatilanteesta pysyi tutkimuksen mukaan keskimääräisellä tasolla. Mahdollisuudet säästää jatkossa ennakoitiin hieman normaalia huonommiksi.
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimus tehtiin maaliskuussa itse täytettävällä verkkolomakkeella ja puhelinhaastatteluilla. Tutkimuksen osallistui 1 229 henkilöä.
Teollisuuden luottamus kääntyi laskuun
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) luottamusindikaattorista ilmenee, että myös yrityksissä luottamuksen nousu antaa yhä odottaa itseään.
– Luottamuksessa pohjakosketus on jo takanapäin, mutta nopeaa nousua taloudessa ei ole lähikuukausinakaan näköpiirissä. Suomen talous kulkee heikoilla kevätjäillä, luonnehtii EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.
Teollisuudessa luottamusta mittaava saldolukema oli maaliskuussa –13. Luottamus laski kahden pisteen verran edelliskuun tasolta. Pitkän aikavälin keskiarvo on +1.
Rakentamisen indikaattoriluvussa on aavistus nousua viime kuusta, mutta lukema on edelleen hyvin alhainen. Saldoluku nousi kahdella pistellä arvoon –40, kun pitkän aikavälin keskiarvo on –7.
– Rakentamisen luottamus pysyi pohjamudissa, eikä ihme, sillä asuntorakentamisessa ei ole rakennuslupien puolesta koskaan ollut näin hiljaista, Pakarinen jatkaa.
– Teollisuuden investoinnit eivät ota vielä tänä vuonna tuulta alleen ja taloutta tähän asti kannatellut yksityisen kulutuksen kiihtyminen lasketaan korkojen laskun varaan. Aliarvioimme investointien alakulon vaikutuksia talouteen tällä hetkellä. Tästä vuodesta tulee heikko, ei siitä pääse mihinkään.
Palveluissa ja vähittäiskaupassa luottamus on suunnilleen viime kuun tasoa. Myös näillä aloilla indikaattoriluvut ovat selvästi heikompia kuin pitkän aikavälin keskiarvo.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää