Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
Henrik Ehrnrooth on sitoutunut jatkamaan toimitusjohtajana seuraajansa aloitukseen asti ja varmistamaan tehtävien sujuvan siirron.
Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth aikoo jättää tehtävänsä ensi vuoden alkupuoliskon aikana, yhtiö kertoo.
Koneen hallitus on jo aloittanut hänen seuraajansa etsinnän. Yhtiön mukaan Ehrnrooth on sitoutunut jatkamaan toimitusjohtajana seuraajansa aloitukseen asti ja varmistamaan tehtävien sujuvan siirron uudelle toimitusjohtajalle.
Ehrnrooth aloitti Koneen palveluksessa vuonna 2009 talousjohtajana, ja hänet nimitettiin toimitusjohtajaksi vuonna 2014.
Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin kiittää tiedotteessa Ehrnroothia tämän työpanoksesta. Hänen mukaansa Ehrnroothin toimitusjohtajakaudella Kone on kasvanut merkittävästi ja muuttunut aidosti elinkaarilähtöiseksi yhtiöksi.
– Yhdessä tiiminsä kanssa Henrik on luonut organisaation ja kulttuurin, joka on menestyksekkäästi ohjannut Konetta toimintaympäristön merkittävien muutosten läpi, Herlin kuvailee.
Ehrnrooth toteaa, että kun hän aloitti toimitusjohtajana, oli Kiinan rakennussektorin vahva nousukausi lopuillaan. Markkina-asemaansa vahvistaakseen yhtiö päätti tuolloin, että se hakee aiempaa suurempaa osuutta kasvusta palveluista ja digitaalisista teknologioista.
– Olemme johtaneet alallamme kasvua huolto- ja modernisointiliiketoiminnassa sekä lanseeranneet maailman ensimmäisen hissisarjan sisäänrakennetuilla digitaalisilla tietoyhteyksillä. Lisäksi olemme johdonmukaisesti kasvattaneet digitaalisten lippulaivapalvelujen osuutta huoltokannassamme, Ehrnrooth sanoo tiedotteessa.
Hän uskoo, että Koneen toimialalla on edelleen merkittävä kasvupotentiaali, vaikka rakennusala on maailmanlaajuisesti haastavassa tilanteessa.
Uusimmat
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen ”naapuritilanne” ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:17
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
07:49
Iranin presidentin kuolemalla vaikutusta maailman kahteen isoon konfliktiin – asiantuntija avaa tilannetta MTV:lle
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
Lataa lisää