Kauppakeskus Tripla tuotti ongelmia: YIT:n tulos ja liikevaihto tipahtivat loppuvuonna – koko vuoden tulos nousi
Rakennusyhtiö YIT:n oikaistu liikevoitto supistui loka-joulukuussa 45 miljoonaan euroon 56 miljoonasta eurosta. Koko vuoden oikaistu liikevoitto sen sijaan nousi 114 miljoonaan euroon 85 miljoonasta eurosta.
Sekä koko vuoden että viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto putosi. Viime vuoden liikevaihto oli vajaat 2,9 miljardia euroa ja loka-joulukuun runsaat 900 miljoonaa euroa.
Tulokseen vaikuttivat kuitenkin viimeisellä vuosineljänneksellä 66 miljoonan euron kateheikennykset ja alaskirjaukset, jotka liittyvät aiempiin projekteihin. Koko vuoden alaskirjaukset olivat yhteensä noin 100 miljoonaa euroa.
Tripla tuotti suuria ongelmia
Suuria ongelmia YIT:lle on tuottanut muun muassa Tripla-kauppakeskushanke Helsingissä. Yhtiö kertoo, että "projektiportfolion putsaus" on saatettu nyt loppuun.
– Vuodesta 2021 tuli YIT:lle muutoksen ja uudistumisen vuosi ryhtyessämme päättäväisiin toimenpiteisiin useilla osa-alueilla vakauttaaksemme toimintamme ja luodaksemme pohjaa kestävälle menestykselle, sanoo toimitusjohtaja Markku Moilanen tiedotteessa.
Hänen mukaansa kaikki yhtiön liiketoimintasegmentit olivat voitollisia viime vuonna. Hän kertoo olevansa erityisen tyytyväinen asuntorakentamisen kehittymiseen.
– Vahva kehitys kuvastaa parempia marginaaleja, suotuisampaa myynnin jakaumaa ja parempaa tehokkuutta sekä tekemäämme hyvää työtä vahvojen asuntomarkkinoiden hyödyntämiseksi kaikilla maantieteellisillä alueilla, Moilanen kehuu.
Käänne toimitilarakentamisessa
Moilanen kertoo, että YIT on nyt valmis kasvamaan valikoiduilla alueilla. Venäjän yksikkö on myynnissä, ja siitä mahdollisesti vapautuvia pääomia on tarkoitus käyttää ensisijaisesti asuntorakentamiseen Suomen, Puolan, Tshekin ja Slovakian kasvavissa kaupungeissa.
Hänen mukaansa vuoden suurin käänne on tapahtunut toimitilarakentamisessa, jossa yhtiö on parantanut heikkoa hankejohtamista.
– Merkittävät tappiot vuonna 2020 vaihtuivat positiiviseksi oikaistuksi liikevoitoksi vuonna 2021, Moilanen sanoo tiedotteessa.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää