Kaukojunissa tehdyt matkamäärät kasvoivat yli 12 prosenttia huhti–kesäkuussa, VR:n tulos parani
VR:n kaukojunissa tehdyt matkamäärät ovat kasvaneet yli 12 prosenttia huhti-kesäkuussa, kertoo yhtiö tulostiedotteessaan. Myös yhtiön tulos parani.
Valtion rautatieyhtiön VR Groupin vertailukelpoinen tulos ja liikevaihto kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä, yhtiö tiedottaa.
VR:n vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi huhti–kesäkuussa yli 250 miljoonaan euroon, ja yhtiön vertailukelpoinen tulos oli 15,7 miljoonaa euroa.
Tulos oli vastaavana aikana viime vuonna 5,4 miljoonaa euroa.
Kaukoliikenteen matkamäärät kasvoivat toisella neljänneksellä 12,4 prosenttia vuodentakaisesta 3,8 miljoonaan matkaan.
Yhtiö arvioi, että kaukoliikenteen matkamäärät olivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla korkeammalla kuin ennen koronapandemiaa.
– Kokonaiskannattavuutemme parani kaukoliikenteen kasvun ansiosta, mutta toimintaympäristön negatiiviset vaikutukset painoivat sekä kaupunkiliikenteen että logistiikan tulosta, yhtiön toimitusjohtaja Elisa Markula sanoo tiedotteessa.
Suomen teollisuuden alho näkyi tavaravolyymeissä
VR Groupin liikevaihtoa kasvatti myös se, että yhtiö hankki ruotsalaisen bussi- ja raideoperaattori Arriva Sverigen viime vuonna. Kun yritysoston ottaa mukaan, VR Groupin liikevaihto kasvoi vuodentakaisesta 30 prosenttia.
Sen sijaan teollisuuden heikko suhdanne näkyi yhtiön tavaraliikenteessä, jossa volyymit laskivat huhti–kesäkuussa noin 16 prosenttia.
– Tavaraliikenteemme on merkittävästi riippuvainen teollisuuden sykleistä, ja viime aikojen heikot suhdanteet heikentävät edelleen kuljetusvolyymeja, Markula kommentoi.
Kaikkiaan yhtiö arvioi, että sen vertailukelpoinen liiketulos paranee tänä vuonna vuodentakaisesta.
Uusimmat
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
19:01
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
18:58
Moni kantaa huolta ikääntyvistä vanhemmistaan: Omaishoitajan rooliin saatetaan joutua puutteellisin tiedoin
-
18:56
Asemiehet vapauttivat vangin ja tappoivat kaksi vartijaa, silminnäkijä videoi tällin – Ranskassa suuri ajojahti
-
18:54
Vantaan ja Keravan alue hakee lisää rahaa valtiolta – taustalla kaksi erityispiirrettä: "Kaikki hyvinvointialueet kamppailevat"
-
18:51
Hävittäjälentäjän taitolentoliike karmeasti pieleen – video ei herkille
-
18:31
Vappu Pimiä postasi otoksia uuden Maajussille morsian -kauden kuvauksista
-
18:27
Jalkapallon EM-kisoihin mullistava sääntömuutos – tästä nousee kortti herkästi
-
18:26
Suomen EM-pronssimitalisti linjattiin ulos olympiakoneesta: "Urani isoin pettymys"
-
18:22
Yle ja HS: Supo-tutkinnassa hyllytetty virkamies on Pertti Haaksluoto
-
18:19
Kuusi vuotta sitten kadonneen Mikon etsijät löysivät auton Vantaanjoesta – kuva
-
18:19
Venäjä teki ohjusiskun korkeaan asuinrakennukseen Harkovassa
-
18:11
Rapea tappio MM-kiekko-ottelussa – maalivahdin unelma toteutui
-
18:10
Tommi Hallman, 23, hyppää hurjan tykin ohjaimiin – suomalaisittain ennennäkemätön uravalinta: "Amerikka on se paikka, missä pitää olla"
-
18:01
Vahvempien alkoholijuomien tulo kauppoihin jämähtämässä valiokuntaan: "Kaikki asiantuntijat vastustivat esitystä"
-
17:56
Kahdeksan kuoli bussionnettomuudessa Floridassa
-
17:39
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
17:35
Nato-maa paljasti, milloin Zelenskyi saa "käänteentekevät" F-16-hävittäjät
-
17:30
Nina Backmanin tapa keittää kahvia jakaa mielipiteet
-
Lataa lisää