Katso: Joulu-wc, karuselli – mitä kaikkea jouluttaja-Kimmon ihmemaasta löytyykään?
Viiden jälkeen vieraili jo neljättä kertaa loviisalaisen Kimmo Longan kotona tutustumassa hänen kotiinsa rakentamaansa ihastuttavaan joulumaailmaan.
Ihmeteltävää riittää, sillä Lonka on kasannut asuntonsa eri huoneisiin toinen toistaan yksityiskohtaisempia kokonaisuuksia, joista ei joulumieltä todellakaan puutu.
Kimmo Lonka on ollut jouluihminen pienestä lapsesta asti, joten joulukoristeita ja siihen liittyvää esineistöä on kertynyt tuhansia kappaleita monelta eri vuosikymmeneltä.
Todellisen jouluttajan harrastus on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi.
– Jos aina olisi vain samat tavarat ja jutut esillä, niin siinähän oma kiinnostuskin jo lopahtaisi, Kimmo kommentoi.
Pienoiskoon joulumaailmoista löytyy upeita yksityiskohtia: karusellejä, popcorn-myyntikoju ja jopa oma pikku ulkokäymälä joulumarkkina-kokonaisuuden kuvitteellisten kävijöiden tarpeita varten.
– Täytyyhän olla joku paikka missä asiakkaat käyvät, kun täällä markkinoilla vierailevat, Kimmo sanoo aavistus joulumieltä äänessään.
Satojen koristeiden joulukuusi
Kokonaisuuteen kuuluu tietenkin myös joulukuusi – tai useampikin.
Jos tällä joulukaudella haluaa koristella kuusensa trendikkäästi, niin Kimmon mukaan erilaiset linnut ovat kovassa huudossa.
– Tänä vuonna aika trendikäs tuntuu olevan pöllöt, kolibrit, kaikenlaiset linnut, Kimmo kertoo.
Kaikkiaan Kimmon erilaisista esineistä kimaltelevassa joulukuusessa on yli 330 joulukoristetta.
Katso artikkelin alussa olevalta videolta mitä kaikkea ihmeellistä Kimmo joulumaailma pitää sisällään!
Uusimmat
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentin helikopterin turmapaikka löytynyt: "Tilanne ei näytä hyvältä" – Turkin media kertoo lämpöjäljestä
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
Lataa lisää