Kansan rakastama näyttelijä Eija Vilpas nauraa Suurmestari-ohjelman tehtäville itsekin: "Vastuu on katselijalla"
Konkarinäyttelijä Eija Vilpas suorittaa Suurmestarin tehtäviä ohjelman nyt nähtävällä kaudella.
Suositun Suurmestarin nyt nähtävällä kaudella nähdään neljä uutta vakiokilpailijaa. Näyttelijä Eija Vilpas, näyttelijä Kalle Lamberg, stand up -koomikko Pirjo Heikkilä ja stand up -koomikko Fathi Ahmed yrittävät suoriutua Suurmestarin antamista tehtävistä parhaansa mukaan. Viikoittain ohjelmassa nähdään myös vieraileva kilpailija. Lauantaina 1. huhtikuuta nähtävässä jaksossa vierailevana tähtenä nähdään näyttelijä Jukka Rasila.
Näyttelijä Eija Vilpas kertoo, että tehtävät ovat olleet haastavia. Erityisesti Vilpas kehuu kanssakilpailijoitaan ja korostaa, että hyvä porukka ohjelmaa tehtäessä on tärkeää.
– En ole katunut, vaikka tehtävät ovat aivan liian vaikeita minulle, mutta minkäs mahtaa, Vilpas hymyilee.
Vilpas kertoo, että vaikka on vieraillut kerran ohjelman aiemmalla tuotantokaudella, niin siitä ei ole ollut hyötyä tämän kauden koitoksissa.
– Ei minkäänlaista hyötyä, mutta eikö sitä sanota niin kuin savolaiset, että vastuu on katselijalla tässä tapauksessa. Parhaani olen kyllä tehnyt, Vilpas nauraa.
Suomalaisten rakastama näyttelijä kertoo, että ohjelman kuvaukset sujuivat mukavasti, vaikkakin jokainen päivä olikin erilainen.
– Nämä päivät ovat täynnä yllätyksiä. Kaikki tehtävät ovat olleet niin yllättäviä, hän pohtii.
Vaikka kilpailijat eivät saa keskustella keskenään Suurmestarin antamista tehtävistä, niin hän kertoo kilpailijoiden nauttivan ajasta keskenään.
– En tiedä miten he ovat tehtäviä tehneet, mutta muuten meillä on ollut mukavaa esimerkiksi tauoilla. Olemme keskustelleet erilaisista asioista. Sellaista kivaa yhdessä oloa, hän pohtii.
Pitkän uran tehnyt näyttelijä kokee, ettei omasta ammatista ole ollut hyötyä tehtäviä tehdessä ja listaakin vahvuudekseen yllättäen vanhan urheilutaustansa yleisurheilussa. Samalla Vilpas muistuttaa, ettei Suurmestarin tehtäviin voi valmistautua millään tavalla.
– Tehtävät on niin erikoisia, että täytyy sanoa, ettei minulla ole yhtäkään vahvuusaluetta, hän lopettaa.
Lue myös: Nostalgia kunniaan! Eija Vilpas ja Riitta Havukainen ovat olleet Pirre ja Hansu jo lähes 35 vuotta
Suurmestari lauantaisin MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla klo 20. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
Lataa lisää