Tunnistatko nämä 20 julkkista, hahmoa ja maalausta? – Kalajokelaisen Elisan käsityöt hämmästyttävät
Kalajokelainen Elisa Kärjä huovuttaa elokuvista, sarjoista, saduista, julkisuudesta ja esimerkiksi maalauksista tuttuja ihmisiä ja hahmoja.
Huovuttaminen on menetelmä, jossa villakuidusta valmistetaan huopaa emäksisen aineen avulla. Villan voi huovuttaessa muokata haluamaansa muotoon.
– Olen harrastanut neulahuovutusta kymmenisen vuotta, Kärjä kertoo.
– Hahmoja tuona aikana on valmistunut reilut sata, joista suurin osa asustelee kotini vinttikammarissa.
Kärijä tekee myös tilaustöitä, mutta neulahuovuttaa kuitenkin pääasiassa harrastuspohjalta.
– Hahmojen huovutus kiehtoo minua, kasvot ovat niin mielenkiintoisia.
– Töilläni haluan tuoda iloa katsojalle.
Testaa artikkelin alussa olevalta videolta, miten monta hahmoa tunnistat.
Kärjä julkaisee kuvia töistään Instagramissa nimimerkillä pehmeaaelamaa.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää