Poliisi etsii Pohjanmaan Maalahden Bergössä kahta moottorikelkoin liikkunutta miestä.
Poliisi kertoo tiedotteessa, että se sai eilen iltapäivällä ilmoituksen siitä, että kaksi 1960-luvulla syntynyttä miestä on kateissa.
Toisen miehistä tiedetään lähteneen keskiviikkona Bergön saarelta ja toisen torstaina Molpesta (suomeksi Moikipää) pyrkimyksenään mennä Bergön saaresta noin seitsemän kilometrin päähän mökille.
Kumpaankaan miehistä ei ole saatu yhteyttä torstain 25. tammikuuta jälkeen.
Miehet ovat liikkeellä moottorikelkoin.
Etsitty helikopterein ja ilmatyynyaluksella – apua saatu Ruotsista
Muun muassa Rajavartiolaitoksen helikopteri ja ilmatyynyalusmiehistö ovat etsineet kadonneita. Etsintöihin on osallistunut myös helikopteri Ruotsista. Etsinnät ovat kuitenkin olleet tuloksettomia.
Poliisi kertoo jatkavansa etsintöjä tänään.
– Mahdolliset havainnot kadonneisiin liittyen pyydetään ilmoitta-maan hätäkeskuksen numeroon 112, poliisi vetoaa tiedotteessaan.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää