Näyttelijäpariskunta Joaquin Phoenix ja Rooney Mara odottaa toista yhteistä lastaan.
Näyttelijä Rooney Mara, 38, odottaa toista lastaan Joker-tähti Joaquin Phoenixin, 49, kanssa. Tulokas on parin toinen lapsi.
Mara poseerasi raskausvatsansa kanssa valokuvaajille 16. helmikuuta Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Hän oli pukeutunut Givenchyn mustaan iltapukuun.
Pariskunnan River-poika syntyi elokuussa 2020. He nimesivät esikoisensa Phoenixin edesmenneen veljen River Phoenixin mukaan. River kuoli huumeiden yliannostukseen 23-vuotiaana vuonna 1993.
Mara ja Phoenix tapasivat vuoden 2013 Her-elokuvan kuvauksissa, mutta alkoivat seurustella vasta työskennellessään Maria Magdaleena -elokuvan parissa, joka julkaistiin maaliskuussa 2018.
Pari meni kihloihin heinäkuussa 2019.
Phoenix nähdään Joker: Folie à Deux -elokuvassa, jonka ensi-ilta on 4. lokakuuta 2024.
Lähde: Page Six
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää