Lisäksi järjestö kertoo seitsemän muun loukkaantuneen Homsin kaupunkiin tehdyissä iskuissa.
Syyriassa Israelin iskut ovat surmanneet ainakin viisi ihmistä, sanoo Syyrian sotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö. Kuolleiden joukossa on myös kolme siviiliä: nainen, lapsi ja mies. Kahden kuolleen ei-siivilin henkilöllisyys ei ole järjestön mukaan tiedossa.
Lisäksi järjestö kertoo seitsemän muun loukkaantuneen Homsin kaupunkiin tehdyissä iskuissa.
Syyrian puolustusministeriö on niin ikään raportoinut iskuista ja kuolemista, mutta ei ole ilmoittanut tarkempia uhrilukuja.
Puolustusministeriön mukaan Israel oli kohdistanut iskuja useisiin kohteisiin Homsissa sekä sitä ympäröivällä maaseudulla.
Syyrian valtiontelevisio esitti iskujen jälkimainingeissa videokuvaa, jossa pelastajat käyvät läpi nähtävästi romahtaneen rakennuksen raunioita ja kantavat ihmisen pois paikalta paareilla.
Viime viikolla useita iskuja
Israel iski edellisviikolla kahdesti kohteisiin Syyriassa. Syrian Observatory for Human Rightsin mukaan perjantaina Israelin iskuissa sai surmansa kolme Iran-mielistä taistelijaa, kun taas iranilaismedia kertoi, että kuolleiden joukossa oli myös Iranin vallankumouskaartin neuvonantaja.
Viime viikon maanantaina Israelin iskuissa Damaskoksen lähellä kuoli kahdeksan ihmistä, joiden joukossa oli myös Iran-mielisiä taistelijoita, Syrian Observatory for Human Rights on sanonut.
Israelin läheinen liittolainen Yhdysvallat puolestaan teki viime viikolla Syyriassa ja Irakissa Irania tukevia ryhmiä vastaan iskuja, joissa on raportoitu kuolleen kymmeniä ihmisiä.
Yhdysvaltain perjantaiset iskut olivat vastatoimi lennokki-iskuun, jossa kolme yhdysvaltalaista sotilasta kuoli Jordaniassa. Yhdysvallat on syyttänyt iskusta Syyriassa ja Irakissa toimivia Iranin tukemia joukkoja.
Israel tehnyt satoja ilmaiskuja Syyriaan
Vuonna 2011 alkaneen Syyrian sisällissodan aikana on saanut surmansa yli puoli miljoonaa ihmistä ja miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa.
Sisällissodan aikana Israel on tehnyt Syyriaan satoja ilmaiskuja, jotka ovat kohdistuneet pääasiassa Iranin tukemiin taistelijoihin sekä Syyrian asevoimien asemiin.
Israelin hallinto ei yleensä kommentoi iskuja, mutta on todennut, ettei se salli arkkivihollisensa Iranin saada jalansijaa Syyriassa.
Israelin iskut Syyriaan ovat voimistuneet sen jälkeen, kun Israel julisti sodan Hamasia vastaan lokakuun alkupuolella.
Gazassa käymänsä sodan myötä Israelia vastaan on esitetty syytöksiä kansanmurhasta, ja tätä on käsitelty jopa Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ).
Blinken vierailee jälleen alueella
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan Israelin neljä kuukautta jatkunut hyökkäys Gazaan on surmannut lähes 27 600 ihmistä, valtaosa heistä naisia ja lapsia.
Israel hyökkäsi Gazaan sen jälkeen kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt olivat hyökänneet Israeliin. Hyökkäyksessä sai surmansa noin 1 160 ihmistä, pääosin siviilejä, selviää AFP:n laskuista, jotka perustuvat Israelin julkistamiin lukuihin.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on parhaillaan vierailulla Israelissa, jonne hän saapui myöhään tiistaina. Blinken vierailee Lähi-idän alueella jo viidettä kertaa sen jälkeen kun Israelin ja Hamasin välinen sota syttyi lokakuussa.
Hamas kertoi tiistaina antaneensa oman vastauksensa Gazan tulitaukoneuvotteluihin välittäjinä toimiville Qatarille ja Egyptille. Hamas sanoo pyrkivänsä "täydelliseen ja kattavaan tulitaukoon".
Israel on sanonut käyvänsä läpi Hamasin vastausta, kun taas Blinken kertoi keskustelevansa asiasta keskiviikkona Israelissa.
Uusimmat
-
18:16
Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
-
18:11
Olympiaurheilija käytti humalaan juottamaansa nuorta seksuaalisesti hyväksi – elinikäinen toimintakielto
-
18:11
Presidentti Stubb tuomitsee jyrkästi Slovakian pääministeriin kohdistuneen hyökkäyksen
-
18:10
Nainen löytyi hukkuneena Lestijärvellä
-
18:02
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – edessä kriittiset tunnit
-
18:01
Jukka Jalonen yllättyi MM-kisojen häkellyttävästä käänteestä – "Ei olisi tullut mieleenkään!"
-
17:57
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän "villeihin" takseihin – näin kävi
-
17:55
Tuhkimojoukkue varmisti Mestarien liiga -paikan – sitä ollaan viemässä pois
-
17:46
Oikeuskansleri edellyttää yhä useita muutoksia käännytyslakiin
-
17:45
Kuningas Charlesin uusi muotokuva sai täystyrmäyksen
-
17:33
Viini paljastui vedeksi Alkossa
-
17:27
Jymy-yllätys! Maajussi-Ville ja maajussi-Pinja viihtyvät yhdessä: "Kevättä on rinnassa"
-
17:26
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:25
Orpo kommentoi MTV:lle Slovakian pääministerin ampumista: "Toivottavasti hän selviää"
-
17:18
Snookersuuruus Dene O'Kane kuollut traagisen onnettomuuden seurauksena
-
17:17
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
17:02
Peter Forsberg paljasti liikaa – aikoo rikkoa sääntöjä: syynä 9-vuotias tytär
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
Lataa lisää