Jari-Matti Latvala joutui outoon rooliin – ei malttanut olla sivaltamatta tähtikuskilleen: "Oho!"
MM-rallin tallipomot Jari-Matti Latvala (Toyota), Cyril Abiteboul (Hyundai) ja Richard Millener (M-Sport) saivat Kenian osakilpailun testierikoiskokeella keskiviikkona ainutlaatuisen mahdollisuuden hypätä suojattiensa kyytiin.
Kolmikosta Millenerillä ja varsinkin Latvalalla on kokemusta ralliautosta, mutta pelkkä matkustajan paikka on heillekin outo. Abiteboulille kyseinen kyyti oli ilmeisesti sen sijaan elämän ensimmäinen.
– Voin kertoa, että tunne ensimmäisen kiihdytyksen kohdalla on aivan huikea, nyky-WRC-autolla viime kauden Suomen MM-rallissa ajanut Latvala sanoo varsinkin Abiteboulin suuntaan.
LUE MYÖS: Rallivaltias Kalle Rovanperä iski jauhot suuhun huoltoparkissa: "Onko tässä kondomi päällä?
Milleneriä kiinnosti kuulla, aikooko Latvala antaa ohjeita kyydittäjälleen Elfyn Evansille, joka on kuluvalla kaudella Toyotan tärkein syömähammas.
Toyota-kaksikolla olikin pieni tilanne tiellä, mikä sai Latvalan kommentoimaan. Lopulta hän kuitenkin ylisti Evansin tekemistä.
– Minulla on ollut aina tunne, että osasin ajaa lujaa, mutta en pysty siihen, mitä Elfyn tekee tällä hetkellä. Luottamus autoon yhdistettynä suorituskykyyn. Se on huikea tunne, uuh, Latvala kommentoi kuin ekstaasissa.
LUE MYÖS: Tämä karmea tilanne yllätti Esapekka Lapin täysin – kartturin huomautuksesta ei ollut mitään apua
Ott Tänakin kyydissä istunut Abiteboul kuvaili kokemusta "tajunnanräjäyttäväksi" voimasanojen kera, Millener "ihan sairaaksi" koettuaan pyöritystä Adrien Fourmaux’n käsissä.
Katso pääkuvan videolta tallipomojen saamat huimat kyyditykset ja kommentit niistä. Video paljastaa myös Latvalan ja Evansin tilanteen tien päältä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää