Jänis, kettu ja orava ahdingossa, paljastavat lumijälkilaskennat
Metsäjänikset vähenevät, mutta rusakot runsastuvat, kertovat tämän kevään lumijälkilaskennan tulokset. Sama kehitys näkyy myös yli 30 vuoden seurantatuloksissa. Niiden mukaan myös ketut ja oravat ovat vähentyneet selvästi. Lumijälkilaskennat antavat arvokasta tietoa lajien kannan koon ja levinneisyyden vaihteluista.
Metsäjänis on hätää kärsimässä. Varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa laji on käynyt entistä harvinaisemmaksi. Sen sijaan sukulaislaji rusakko on runsastunut voimakkaasti jäniksen kustannuksella.
– Mitä ilmeisimmin näillä lajeilla on sekä risteytymistä että mahdollisesti kilpailua ravinnosta. On selvä, että vähälumisena talvena saalistus osuu voimakkaammin valkoiseen eläimeen kuin paremmin maastoutuvaan rusakkoon, pohtii Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Markus Piha.
Käpysato vaikuttaa oravan menestykseen
Yli 30 vuoden seurantatiedot paljastavat, että metsäjänikset ovat vähentyneet puoleen ja samoin on käynyt ketuille. Oravien määrä on pudonnut kolmannekseen. Kärpät ovat vähentyneet kuudennekseen vuoden1989 tasosta.
Oravien menestykseen vaikuttaa eniten kuusen käpysato.
– Voidaan spekuloida, että onko esimerkiksi joillakin alueilla tai laajemmillakin alueilla metsärakenne nuorentunut sen verran, että isoja kuusia, jotka tuottavat runsaasti käpysatoa, niin olisiko niiden määrä saattanut vähentyä. Joidenkin tutkimusten mukaan orava on vähentynyt enemmän niillä alueilla, jotka ovat lämmenneet enemmän vuosikymmenien aikana, toteaa Piha.
Ketut kärsivät jänisten vähentymisestä
Kettujen vähenemistä puolestaan selittää todennäköisesti se, että niiden tärkeä saalislaji metsäjänis on vähentynyt.
Näätiä on enemmän tänä kuin viime vuonna, mutta pidemmällä aikavälillä kannan koko on pysynyt samalla tasolla. Etelässä laji on vähentynyt, mutta pohjoisessa runsastunut.
Lumijälkilaskennasta arvokasta tietoa
Vapaaehtoisvoimin tehtävät lumijälkilaskennat antavat tärkeää tietoa muutoksista pienten riistanisäkkäiden runsaudessa ja levinneisyydessä.
– Lumijälkilaskenta on oikeastaan ainut kannanseuranta, mitä meillä on näistä lajeista. Se antaa arvokasta tietoa näiden lajien lyhyen ja pitkän ajan kannankehityksestä. Tulokset ovat käytettävissä ympäristöseurantaan ja riistakantojen säätelyyn, kertoo Piha.
Lajien menestyksessä on isoja alueellisia vaihteluja. Yleisesti ottaen useat lajit ovat ongelmissa Etelä-Suomessa, mutta pohjoisessa niillä menee paremmin.
Uusimmat
-
12:23
Marko Anttilalle esitettiin iso kysymys urasta – "Kiitos Kärpille"
-
12:10
Puolustusvoimien komentaja kommentoi Harkovan hyökkäystä Ylelle: "Voimaa ei siellä ole"
-
12:04
Kapteeni Matti Ojase kuuli kaksi pamahdusta, sitten Copterline syöksyi taivaalta – tällainen oli Tallinnan traaginen kopteriturma
-
11:59
Leijonien ketjut Kanada-peliin julki – yksi asia saa hieraisemaan silmiä
-
11:54
Julius teki historiallisen löydön Paimiossa – arkeologi: "Erittäin harvinainen"
-
11:45
Shirly Karvinen vaihtoi alaa: "Kumppani on ollut vähän yllättynyt tästä ammattivalinnasta"
-
11:41
FT: Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä italialaisen pankin omaisuutta
-
11:31
Leijonista tuttu hyökkääjä palaa Tampereelle – seuralta hauska katsaus historiaan: "Se päivä on nyt"
-
11:22
Leijonat hurjaan testiin MM-jäällä – Olli Jokinen paljastaa Kanadan heikkouden: "Iskun paikka"
-
11:15
Pohditko käytetyn auton ostoa? Älä edes harkitse tällaista yksilöä – "Ei kannata uhrata aikaa"
-
11:07
Suomalaistimantti "pelaa nyt eri peliä" NHL:ssä – tulokset näkee taululta
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
Lataa lisää