Jalkapalloilijaa heitetty hapolla – hyökkäyksestä karmeaa jälkeä

Malesian maajoukkuejalkapalloilija Faisal Halim on saanut vakavia palovammoja häntä päin heitetystä rikkihaposta, CNN ja uutistoimistot AP sekä AFP kertovat.

Halimia, 26, heitettiin Malesian poliisin mukaan rikkihapolla ostoskeskuksen edessä Petaling Jayassa Kuala Lumpurin suurkaupunkialueella viime sunnuntaina.

Malesian pääsarjajoukkue Selangorissa hyökkääjänä pelaava Halim sai haposta neljännen asteen palovammoja ja on kriittisessä mutta vakaassa tilassa sairaalassa.

Palovammoja tuli kaikkiaan kasvoihin, kaulaan, hartioihin, käsiin ja rintakehään. Halimin vartalon vasen puoli ja käsivarsi vahingoittuivat vakavasti, ja hänellä on liikkumisen lisäksi vaikeuksia puhumisessa.

Halimille ollaan tekemässä leikkauksia.

Kaksi miestä pidätettiin hyökkäyksen jäljiltä, mutta toinen heistä on sittemmin vapautettu.

Halim on pelannut Malesian maajoukkueessa vuodesta 2019 lähtien. Hän teki tammikuussa maininnan arvoisen maalin yllätystasapelissä Etelä-Koreaa vastaan Aasian mestaruuskisojen ottelussa.

Muitakin hyökkäyksiä

Malesiassa on raportoitu viime aikoina muistakin hyökkäyksistä jalkapalloilijoita kohtaan.

Halimin maajoukkuekaveri Akhyar Rashid loukkaantui ryöstössä kotinsa ulkopuolella viime viikolla. Hänelle jäi neljän senttimetrin viilto otsaansa aseellisten ryöstäjien hyökättyä hänen kimppuunsa.

Kaksi henkilöä puolestaan uhkasi Malesian maajoukkueen entistä kapteenia Safiq Rahimia vasaralla ja murskasi hänen autonsa tuulilasin. Yhtenä maansa kaikkien aikojen parhaista keskikenttäpelaajista pidetty peluri ei loukkaantunut kyseisessä tiistain hyökkäyksessä. 

Malesian jalkapalloliiton puheenjohtaja Hamidin Mohamad Amin kehotti tiistaina korkean profiilin jalkapalloilijoita ryhtymään turvallisuutensa eteen varotoimiin, kuten henkivartijoiden palkkaamiseen. Myös poliisi on kehottanut valppauteen.

Lue myös:

    Uusimmat