Jaakko on ajanut Suomenlinnan lautalla "jokusen kerran maapallon ympäri"
Suomenlinnan lautalla on kuljetettu tänä vuonna lähes 750 000 matkustajaa. MTV tutustui lauttakapteenin työhön suositulla ja vilkkaalla reitillä.
Jaakko Mäkinen kertoo nähneensä reitillä lähes kaiken 18 vuoden aikana Suomenlinnan lautan kapteenina. Reitti itsessään on melkoisen tuttu. Matka Suomenlinnaan ja takaisin taittuu kokonaisuudessaan toimittajan kanssa höpötellessä. Hän arvioi, että silmät sidottuinakin päästäisiin vähintäänkin lähelle määränpäätä.
Kyseinen noin 15 minuutin matka on tehty lukemattomia kertoja. Määrää on vaikea arvioida.
– Sen voisi joskus huvikseen laskea. Varmaan jokusen kerran maapallon ympäri maileissa menty tämä reitti, Mäkinen toteaa.
Mäkisen mukaan Suomenlinnan lautalla on erityinen merkitys Helsingin turismissa ja kulttuurissa. Suomenlinnassa asuu myös noin 800 ihmistä. Talviaikaan työ keskittyykin enimmäkseen heidän kyyditsemiseensä.
– Silloin on vähän kylmempää ja tuulisempaa, mutta kyllä silloinkin tässä mennään kuitenkin.
MTV hyppäsi Helsinki-päivänä Suomenlinnan lautan ohjaamoon ja selvitti, minkälaista kapteenin työ on. Koko reportaasin voit katsoa alla olevalta videolta.
Uusimmat
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
Lataa lisää