Elinkeinoelämän keskusliitto EK on laatinut toimenpideohjelman kuuteen maakuntaan, jotta itäinen Suomi säilyisi elinvoimaisena ja asuttuna.
EK haluaa, että itäisestä Suomesta tehdään erityistalousalue alueen talouden ja elinvoiman kääntämiseksi kasvuun.
EK:n mukaan itäiseen Suomeen pitää hankkia lisää rahoitusta EU:sta sekä investointeja energiaan ja vihreään siirtymään. Samalla alueen digitaaliset, liikenteelliset ja matkailulliset yhteydet täytyy laittaa kuntoon.
EK:n mukaan itäisessä Suomessa pitää myös toteuttaa yritysten kasvua vauhdittavia hankkeita, joilla ratkaistaan osaajapulaa, helpotetaan omistajanvaihdoksia sekä parannetaan yrityspalvelujen ja rahoituksen saatavuutta.
EK esittää myös erityislähettilään nimittämistä laajan toimenpidekokonaisuuden johtamiseksi. Erityislähettilään tehtävänä olisi pääministerin ja valtioneuvoston alaisuudessa johtaa ja koordinoida alueen toimijoiden yhteistyötä sekä varmistaa maakuntien yhteisten tavoitteiden toteutuminen Suomessa ja EU-tasolla
Kuuden maakunnan ohjelma
EK:n toimenpideohjelma kattaa kuusi maakuntaa, jotka ovat Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Kymenlaakso, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo.
– Itäisen Suomen tilanne on vakava ja poikkeuksellinen niin talouden kuin turvallisuuden valossa. On koko maan ja myös EU:n etu, että itäinen Suomi säilyy elinvoimaisena ja asuttuna. Keinot kasvukäänteeseen löytyvät, kun voimat yhdistetään alueellisesti, kansallisesti ja EU-tasolla, EK:n puheenjohtaja Harri Broman sanoo tiedotteessa.
Bromanin mukaan EK:n toimenpideohjelman toimet tähtäävät siihen, että itäiseen Suomeen syntyy terveesti kasvava talous, joka luo kansantalouteen lisää bruttokansantuotetta.
– Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää myös julkisen vallan vetoapua – Suomen hallituksen rooli on aivan keskeinen jo huhtikuun kehysriihestä alkaen, Broman sanoo.
Reunavaltioyhteistyötä EU:ssa
EK esittää toimenpideohjelmassaan muun muassa, että Suomen on kehitettävä yhteistyötä Baltian maiden ja Puolan kanssa, jotta EU:hun saataisiin rahoitusväline vahvistamaan Venäjän rajanaapurimaiden strategista asemaa.
Samalla EK esittää, että kantaverkkoyhtiö Fingridin kehittämissuunnitelmaa päivitetään uuden kantaverkon saamiseksi itäiseen Suomeen.
EK haluaa myös parantaa itäisen Suomen lentoyhteyksiä, lisätä panostuksia alueen matkailuun sekä toteuttaa viisivuotisen laajakaistaohjelma, joka mahdollistaisi monipaikkaisen työnteon.
Uusimmat
-
21:54
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levinnyt myös maastoon
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
Lataa lisää