Kimmeltävä meri, kuuma hiekka ja punaisiin uima-asuihin sonnustautuneet hengenpelastajat ovat Subin katsojien seurana arjen alkuilloissa, kun klassikkosarja Baywatch alkaa maanantaina 7. syyskuuta kello 18.00. Nyt teräväpiirtona nähtävää sarjaa esitetään Subilla maanantaista torstaihin.
Legendaarisessa Baywatch-sarjassa (1989-2001) seurataan rantavahtien pomon Mitch Buchannonin (David Hasselhoff) ja hänen lahjakkaan hengenpelastajatiiminsä arkea, jossa he pitävät malibulaisen rannan uimavedet ja rantahiekat turvallisina niin paikallisille kuin turisteillekin.
Popkulttuuri-ikoniksi noussut Baywatch on yksi 1990-luvun merkittävimmistä tv-sarjoista. Sarja alkoi vuonna 1989 ja se remasteroitiin teräväpiirtolähetykseksi vuonna 2018. Remasteroinnin lisäksi myös sarjan soundtrack on uudistettu legendaarisesta tunnusbiisistä lähtien. Sarjassa on mukana on myös uutta musiikkia peräti yli 350 kappaleen verran.
Baywatch nosti suuren yleisön tietoisuuteen valtavan määrän tähtiä, kuten Pamela Anderson, Carmen Electra, Erika Eleniak ja Yasmine Bleeth. Entertainment Weekly kuvaili sarjaa aikanaan planeetan suosituimmaksi sarjaksi kautta historian. Suosittu se kieltämättä olikin: Baywatchia esitettiin suosionsa huipulla yli 200 maassa ja se käännettin lähes 50 kielelle. Suomessa ohjelmaa esitti MTV3-kanava. Guinnessin ennätysten kirjassa Baywatchia on tituleerattu maailman suurimman yleisön keränneeksi tv-sarjaksi. Sillä oli parhaimmillaan TV Guiden arvion mukaan yli miljardi katsojaa.
Baywatchissa vieraili vuosien aikana lukuisia tuttuja kasvoja. Baywatchissa nähtiin muun muassa miljardööri-bisnesmies Richard Branson, Moderni perhe -sarjassa sittemmin suursuosioon noussut Sofia Vergara, sarjan kuvausten aikaan vasta 11-vuotias Mila Kunis sekä konkarinäyttelijä Danny Trejo.
Monille sarja oli ensimmäinen kunnon näyttelijäntyö, kuten Hollywoodin kärkinimiin kuuluvalle Michelle Williamsille. Aquaman ja Game of Thrones -tähti Jason Momoakin on Baywatch-kasvatti. Hänet bongattiin Baywatch Hawaii -sarjaan surffiliikkeestä.
Suomalaisiakin sarjassa nähtiin: viulisti Linda Lampenius vieraili Baywatchissa taitelijanimellä Linda Brava. Sarjan vakiokasvoihin kuuluva David Chokachi toi myös oman ripauksensa suomalaisuutta sarjaan, sillä hänen äitinsä on suomalainen.
Baywatch, kaikki tuotantokaudet Subilla ma 7.9. klo 18 alkaen. Sarja esitetään Subilla nyt teräväpiirtona. C Moressa julkaistaan ensimmäiset kolme tuotantokautta 1.9. ja koko sarja syksyn aikana. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää